Filosofian kandidaatti 1866, maisteri 1869, lisensiaatti 1876 ja tohtori 1877, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Valtionarkeologi 1885–1915
Ylimääräinen pohjoismaisen arkeologian professori 1878–1885, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Genealogi 1878–1882, Ritarihuone
Historiallis-kansatieteellisen museon amanuenssi 1875–1878, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Amanuenssi 1866–1878, Valtionarkisto
Suomen matkailijayhdistyksen johtokunnan jäsen 1887–1892 ja puheenjohtaja 1892–1907
Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1884–1885
Suomen Muinaismustoyhdistyksen sihteeri 1871, 1874–1885 ja esimies 1885–1915
Kunnianosoitukset
Kunniatohtori 1896, Budapestin yliopisto
Kunniajäsenyydet: Wanemuine Lauluselts 1870, Society of Antiquaries (Lontoo) 1885, Gelehtre Estnische Gesellschaft 1888, Pietarin keisarillinen arkeologinen seura 1896
Ranskan akatemian jäsen 1879
Kuva: Wikimedia Commons
Tekstit: Tomas Sjöblom
Ensimmäinen arkeologian professori
Suomensukuisten kansojen muinaisjäännöksiä käsittelevän kuva-atlaksen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1877. Sen toimittaja Johan Reinhold Aspelin nimitettiin seuraavana vuonna pohjoismaisen arkeologian ylimääräiseksi professoriksi.
Aspelinista, Suomen ensimmäisestä koulutetusta muinaistutkijasta, tuli Suomen ensimmäinen arkeologian professori. Professuurinsa aikana hän puhui useita kertoja vakinaisen arkeologian professuurin perustamisen puolesta, mikä toteutui kuitenkin vasta hänen elinaikansa jälkeen, vuonna 1921.
Ylimääräisen professuurinsa aikana Aspelinin merkittävimmät julkaisut olivat Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumus-aloilta. Antiquités du nord finno-ougrien -sarjan osia. Sarjan viides ja viimeinen osa valmistui vuonna 1884. Aspelin julkaisi kuitenkin myös kirjoituksia esimerkiksi päivälehdissä, kuten Uudessa Suomettaressa syksyllä 1879 julkaistu artikkelisarja ”Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa”. Aspelin julkaisi myös ensimmäisen Suomen esihistoriaa käsittelevän yleisteoksen vuonna 1884.
J. R. Aspelin aloitti artikkelisarjansa ”Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa” (1879) kertomalla, kuinka useita muinaisjäännöksiä edellisten vuosien aikana oli hävitetty, ja niistä viety muun muassa kiviä rakennusmateriaaliksi. Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
Aspelin toimi ylimääräisessä professuurissaan vuoteen 1885 saakka. Siihen mennessä hän oli luonut pohjan arkeologian yliopisto-opetukselle Helsingissä ja kasvattanut seuraavan muinaistutkijasukupolven. Aspelinilla oli useita sittemmin erittäin ansioituneita oppilaita, kuten Seurasaaren ulkomuseon perustaja Axel Olai Heikel. Vuonna 1885 Aspelin nimitettiin valtionarkeologiksi, jonka jälkeen hallinnolliset tehtävät veivät hänen aikaansa siinä määrin, että tieteellinen työ jäi taka-alalle.
Myöhemmin Aspelin ehti vielä omistautua suku- ja kulttuurihistoriallisille harrastuksilleen. Hän kirjoitti useita artikkeleita muun muassa Biografiseen nimikirjaan, ja hänen kokoelmiensa pohjalta Suomen sukututkimusseura ryhtyi koostamaan Uutta sukukirjaa.
Aspelin oli kansallisromantikko, joka liittyi nuorsuomalaisiin helmikuun manifestin jälkeen. Hän ei kuitenkaan ollut poliittisesti aktiivinen, toisin kuin veljensä, professori Eliel Aspelin-Haapkylä, joka omaksui vanhasuomalaisen myöntyvyysajattelun.
J. R. Aspelin tunnettiin myös keskiajantutkijana. Hän julkaisi muun muassa tämän teoksen Mustasaaren (Korsholm) historiasta. Kuvalähde: Google Books.
Filosofian kandidaatti 1866, maisteri 1869, lisensiaatti 1876 ja tohtori 1877, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Valtionarkeologi 1885–1915
Ylimääräinen pohjoismaisen arkeologian professori 1878–1885, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Genealogi 1878–1882, Ritarihuone
Historiallis-kansatieteellisen museon amanuenssi 1875–1878, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Amanuenssi 1866–1878, Valtionarkisto
Suomen matkailijayhdistyksen johtokunnan jäsen 1887–1892 ja puheenjohtaja 1892–1907
Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1884–1885
Suomen Muinaismustoyhdistyksen sihteeri 1871, 1874–1885 ja esimies 1885–1915
Kunnianosoitukset
Kunniatohtori 1896, Budapestin yliopisto
Kunniajäsenyydet: Wanemuine Lauluselts 1870, Society of Antiquaries (Lontoo) 1885, Gelehtre Estnische Gesellschaft 1888, Pietarin keisarillinen arkeologinen seura 1896
Ranskan akatemian jäsen 1879
