Sibelius ja yliopisto

Johan Christian Julius ”Jean” Sibelius syntyi Hämeenlinnassa joulukuun 8. vuonna 1865. Nuori Sibelius aloitti pianotunnit 7-vuotiaana Julia-tätinsä opastuksella. Viulunsoittoon hän perehtyi vasta 16-vuotiaasta paikallisen sotilaskapellimestarin opastamana. Sibelius opiskeli suomenkielisessä lyseossa ja hänestä tuli näin kaksikielinen. Antiikin tekstien ohella hän tutustui jo nuorena muun muassa Kalevalaan (https://en.wikipedia.org/wiki/Kalevala https://sv.wikipedia.org/wiki/Kalevala) ja Aleksis Kiven (https://en.wikipedia.org/wiki/Aleksis_Kivi https://sv.wikipedia.org/wiki/Aleksis_Kivi) teksteihin.

Sibeliuksen kastemerkintä Hämeenlinnan seurakunnan kirkonkirjoista 1865. Kuva: Terho Aalto.

Syksyllä 1885 Sibelius aloitti lakitieteen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Hän kirjautui samalla sisälle kolme vuotta aiemmin perustettuun Helsingin musiikkiopistoon (nyk. Sibelius-Akatemia (http://www.uniarts.fi/en/siba http://www.uniarts.fi/sv/siba)). Lakitieteen oppikirjat jäivät kuitenkin pian lukemattomina piirongin päälle Sibeliuksen uppouduttua musiikin pariin. Hän esiintyi viuluineen solistina musiikkiopiston näytteissä ja lisäksi hänet valittiin Richard Faltinin (https://sv.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Richard_Faltin) johtaman Akateemisen orkesterin konserttimestariksi.

Jean Sibelius vuonna 1913. Kuva: Wikimedia Commons.

Lakitieteen opintojen kariutuminen ei katkaissut Sibeliuksen yhteyttä yliopistoon. Hän sai 1892 konsistorilta apurahan opintoretkelle Karjalaan runonlaulajiin tutustumiseksi ja laati 11.11.1892 raportin matkastaan. Hän sävelsi vuosien 1894 ja 1897 promootioihin kantaatit, joista ensimmäisen sanoitti Kasimir Leino (https://sv.wikipedia.org/wiki/Kasimir_Leino) ja jälkimmäisen A. V. Koskimies. Sibelius toimi lisäksi yliopiston vt. musiikinopettajana ja sävelsi musiikin vuoden 1896 Venäjän keisari Nikolai II (https://en.wikipedia.org/wiki/Nicholas_II_of_Russia https://sv.wikipedia.org/wiki/Nikolaj_II_av_Ryssland) kruunajaisten kunniaksi yliopistolla järjestettyihin juhliin. Juhla sujui pääpiirteiltään mutkattomasti, mutta orkesteri sotkeutui kantaatissa, minkä on osiltaan katsottu koituneen Sibeliukselle kohtalokkaaksi myöhemmässä kilvassa musiikin harjoitusmestarin virasta.

Kuva: sibeliuksen hakemus 1892.jpg
Kuvateksti: Sibeliuksen apurahahakemus Karjalan tutkimusmatkaa varten vuodelta 1892.

Sibelius haki yliopiston musiikin harjoitusmestarin virkaa sävellyksillään ja piti samalla koeluennon aiheesta ”Muutamia näkökohtia kansanmusiikista ja sen vaikutuksesta taidemusiikkiin”. Tämä tuli jäämään ainoaksi kerraksi, jolloin Sibelius käsitteli näkemyksiään sävellyksistään kirjallisessa muodossa. Vuoden 1897 promootion jälkeen virkaan valittiin valituskierroksen jälkeen Sibeliuksen sijaan iäkkäämpi Robert Kajanus (http://375humanistia.helsinki.fi/en/humanists/robert-kajanus http://375humanistia.helsinki.fi/sv/humanisterna/robert-kajanus).

Sibeliukselle myönnettiin vuonna 1914 kunniatohtorin arvo sekä Aleksanterin yliopistossa että Yalen yliopistossa (https://en.wikipedia.org/wiki/Yale_University https://sv.wikipedia.org/wiki/Yale_University). Kunniaprofessori hänestä tehtiin vuonna 1916. Sibelius sävelsi Promootiomarssin vuoden 1919 promootioon, joka muistetaan myös valtionhoitajana toimineen C. G. E. Mannerheimin kunniatohtoroitumisesta. Sibelius ei kuitenkaan ollut tyytyväinen promootiossa marssin esittäneeseen Kajanuksen johtamaan orkesteriin. Kappaleen tempo jäi hänen mukaansa auttamatta liian hitaaksi.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (https://hyy.helsinki.fi/en https://hyy.helsinki.fi/sv) myönsi Sibeliukselle korkeimman kunnianosoituksensa, puheenjohtajiston merkin, vuonna 1950. Sibelius menehtyi 91-vuotiaan aivoverenvuotokohtauksen seurauksena syyskuun 20. päivänä 1957. Ylioppilaat ja ylioppilaskunta olivat näyttävästi mukana Sibeliuksen hautajaisissa: ylioppilaat seisoivat kirkon ulkopuolella vartiossa, kulkivat lippuineen saattojoukossa ja osallistuivat arkun saattoa reunustavaan kunniakujaan. Sibelius haudattiin kotinsa maille Ainolaan (http://www.ainola.fi/eng_index.php http://www.ainola.fi/swe_index.php), joka avattiin museona 1974.

Kuva: sibelius_hautajaiset_FINNA_Helsingin_kaupunginmuseo_Ilmonen_J_30.9.1957
Kuvateksti: Jean Sibeliuksen hautajaiset 30.9.1957. Vasemmalla väkijoukkoa seuraamassa autosaattueen lähtöä Helsingin yliopiston kirjaston edustalla. Oikealla ylioppilaita kunniarivissä. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / J. Immonen.

Lähteet:

  • Klinge, Matti (toim.) Helsingin yliopisto 1640–1990. 2. osa Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917. Otava, Helsinki 1989.
  • Klinge, Matti (toim.) Helsingin yliopisto 1694–1990. 3. osa Helsingin yliopisto 1917–1990. Otava, Helsinki 1990.
  • Murtomäki, Veijo, Jean Sibelius, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, SKS. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3630/ Luettu 11.11.2015.