On ehkä kliseistä olla suomalainen Jean Sibeliuksen tutkija, sillä se saattaa herättää epäilyjä "helpon" tutkimuskohteen valinnasta. Tämä on kuitenkin vain ensivaikutelma. Sibeliuksen musiikki romantiikan ja 1900-luvun modernismin välissä tarjoaa loputtoman ja haastavan tutkimuskohteen, sillä musiikin määrittely ja sen vaatimat työkalut eivät ole helppoja. Etenkin kun musiikillisen modernismin näkökulmasta Sibelius olisi ollut taaksepäin katsova konservatiivi, mikä on toki virhetulkinta, mutta vaatii tutkijoilta valmiutta kriittiseen keskusteluun.

Sibeliuksen musiikki ei ole erotettavissa aikansa kulttuurihistoriallisista ja valtiollis-poliittisista konteksteista, minkä lisäksi musiikkia määrittävät myös eri maiden kulttuurikonteksteista riippuvat vastaanottotavat ja -tarpeet. Niinpä Sibeliuksen suhteet muuhun kulttuurielämään ja sen vaikuttajiin, samoin talouden ja politiikan merkkimiehiin, tulevat yhä keskeisemmiksi. Sibeliuksen kansainväliset kontaktit korostuvat ajan tyyli-ihanteiden ristipaineissa ja oman suunnan etsimisessä.

Sibelius on kansallinen ikoni, joka merkittävissä historian vaiheissa, esimerkiksi niin sanottujen sortovuosien ja sisällissodan aikana, aktivoitui ja osallistui kansakunnan kohtaloihin sekä antautui valtiolliseen pr-työhön. Tämän vuoksi hänen toimintansa ja profiilinsa käyvät yhä mielenkiintoisimmiksi historiatutkimuksen kannalta. Sibeliuksen asema ja toiminta on siten vaikuttanut myös siihen, miten itse musiikkiin suhtaudutaan. Musiikintutkimuksesta tuleekin historian tutkimusta.