Vuonna 1986 ajattelin nuorena dosenttina, että opiskelijoille olisi hyväksi passiivisen luennoinnin sijasta osallistua puhdasta uteliaisuutta edistävään seminaariin. Esittelin siellä erilaisia asioita ja osallistujat samoin. Aika pian totesin, että pari heistä oli kullan arvoisia, ja jatkoimme esittämäni, tukholmalaisen Per Martin-Löfin keksimän niin sanotun tyyppiteorian parissa.

Neljän vuoden päästä Aarne Ranta oli saanut valmiiksi väitöskirjansa tyyppiteorian soveltamisesta luonnollisen kielen rakenteeseen. Sen paranneltu versio ilmestyi vuonna 1994 Oxford University Pressillä, samana vuonna kuin ensimmäinen kirjani Cambridgella modernin todennäköisyysteorian historiasta ja filosofiasta. Olimme silti molemmat yhtäkkiä vailla töitä. Joillain keinoilla, kyseessä taisi olla mahtava 7500 mk/kk (=1250 euroa) dosenttistipendi, selvisimme kriisin yli.

Loppu tuli kuitenkin vuosikymmenen ja -tuhannen vaihteessa. Dosenttivoimilla ylläpidetty maailman huipulle noussut tutkimusryhmä hajosi rahoittajien ymmärryksen puutteeseen ja yliopiston hallinnon jäykkyyteen. Aarne muutti Göteborgiin ja nousi yhdeksi Ruotsin merkittävimmistä tieteilijöistä. Se oli ainakin minun silmissäni maamme humanistisen tutkimuksen suurin menetys vuosikymmeniin. Oma johtopäätökseni oli, että kaikki saivat mitä ansaitsivat: Helsinki tyhjää, Ruotsi sata paunaa aitoa kultaa.