Käsite vuorovaikutuslingvistiikka syntyi 2000-luvun vaihteessa, kun tutkimuksissa alettiin yhdistää analyysejä kielestä ja sosiaalisista rakenteista keskustelukielessä. Käsitteellä tarkoitetaan sellaista käytännöllisesti suuntautunutta ja keskusteluanalyysiin pohjautuvaa kielentutkimusta, joka 1980-luvulla yleistyi kielitieteilijöiden parissa. Siihen aikaan se nähtiin vielä yhtenä pragmatiikan haarana. Vuorovaikutuslingvistiikasta on tullut pääasiallinen tutkimusaiheeni.

Kuten nimi kertoo, vuorovaikutuslingvistiikka on osa kielitiedettä – sellaista kielitiedettä, joka on jatkuvassa keskusteluyhteydessä muiden tieteiden kanssa, jotka tutkivat ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Vuorovaikutuslingvistiikan tutkimuskysymykset liittyvät keskustelijoiden vuorovaikutuksen aikana vuoroissa tuottamien sosiaalisten tekojen kielelliseen rakenteeseen ja keskinäiseen järjestykseen: kielitieteellisiin yksiköihin, joista toiminnot muodostuvat, niiden prosodisiin ominaisuuksiin, sekä niiden tunnistettavuuteen keskustelijoille. Vuorovaikutuslingvistiikassa käytetään keskustelunanalyysin ja sekvenssianalyysin menetelmiä keskustelukielen analysoimiseen.

Otetaan huomioon se, mikä edellisessä vuorovaikutuksessa on voinut johtaa tiettyyn sosiaaliseen tekoon, ja millaiseen seuraavaan tekoon se puolestaan johtaa. Samaten lähdetään siitä, että teot ilmaistaan vuoroissa, toisin sanoen että keskustelijat eivät puhu samanaikaisesti ja että vuorojen ottamiseen on olemassa sosiaalinen systemaattisuus. Analyysin lähtökohta on todellisen keskustelutilanteen (eikä siis kokeellisen tilanteen) nauhoite, joka sitten litteroidaan mahdollisimman tarkkaan, sisältäen puheessa esiintyvät empimisäänet, änkytykset ja tauot. Transkriptio on tapa rekisteröidä se, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu, eikä se saa jättää pois mitään havaittavaa yksityiskohtaa, sillä nuo yksityiskohdathan ovat olleet havaittavissa myös keskusteluun osallistuneille, joiden toimintaa tutkija analysoi.

Analyysi puolestaan ei saa lisätä mitään, mikä ei ole ollut havaittavissa itse vuorovaikutustilanteessa, eli on vältettävä ennakkokäsityksiä esimerkiksi puhujien aikomuksista tai taustasta. Sen sijaan aineistoa, eli dokumentoitua vuorovaikutusta, pyritään tutkimaan osallistujien näkökulmasta. Lähdetään siis siitä, miten osallistujat reagoivat siihen, mitä vuorovaikutuksessa viestitään.

Vuorovaikutuslingvistiikka on hyvin keskeinen tieteenhaara Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikön tutkimuksessa, jota rahoittaa Suomen Akatemia ja Helsingin yliopisto vuosina 2013–2017. Yksikkö on yliopiston fennisteille, nordisteille ja sosiologeille yhteinen.

Olen kai jossain määrin järjestyksen mies. Siksi olen myös ollut kiinnostunut kieliopista, myös analysoidessani keskustelukieltä. Sama kiinnostus on myös saanut minut kehittämään konstruktiokielioppia sellaiseen suuntaan, jossa huomioidaan entistä enemmän vuorovaikutuksellista kehystä, joka on tunnusomainen tietyille keskustelussa tuotetuille kieliopillisille rakenteille. Täten konstruktiokielioppi voisi kehittyä työvälineeksi, joka on hyödyllinen vuorovaikutuslingvisteille.