Parhaat yliopistomuistoni liittyvät samanhenkisiin kavereihin. Tapasimme päärakennuksen aulassa, menimme siitä yhdessä ruokalaan ja kaivoimme laukuista kirjoja toisillemme lainaksi. Kirjoitimme uusista lukemistamme teorioista, naputtelimme Teoriatehdas-ryhmänä tekstejä tiede- ja kulttuurilehtiin, editoimme toistemme esseitä. Se oli loputonta säätöä ja juttelua.

Osallistuin myös useisiin opintopiireihin, joissa luettiin Derridaa, Nietzcsheä ja Hegeliä. Perehdyin myös muinaiskreikan saloihin opintopiirin kautta.

Helsingin yliopiston henkilökunnasta mieleen jäi sosiologi Arto Noro. Kun kirjoitin artikkelivedoksen, Arto veti isot rastit ensimmäisille neljälle sivulle. Sitten hän näytti viidettä sivua ja sanoi: ”Aloita tästä.” Noro uskoi väitöskirjahankkeeseeni. Hän myös vinkkasi Suomenlinnan ahvenapajan. Yhtenä marraskuun päivänä 2000-luvun alussa sain sieltä Nietzsche-suomentajan kanssa 27 raitapaitaista körmyniskaa (Perca Fluviatilis).