Olen puheenjohtajana kesäkuussa 2014 perustetussa Saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseurassa, jossa jäseninä toimivat keskeiset saamelaiskielten ja -opetuksen tutkijat ja professorit eri puolilta maata. Tutkimusseuran pyrkimyksenä on tukea erityisesti Suomen saamelaiskielten käyttöä.

Seuran tavoitteena on tarjota tutkimustietoa sekä toimia neutraalina keskustelufoorumina saamentutkimukselle ja kansalaisjärjestöille, erityisesti niille, joita kielenelvytys koskettaa tai joille se on jostain syystä ajankohtainen. Lisäksi seura toimii saamen kielen ja saamelaiskulttuurin tutkijoiden ja aktivistien verkostona. Seura harjoittaa tieteellistä toimintaa ja toimittaa tieteellistä julkaisua Sámegiela ja -kultuvrra dutkansearvvi dieđálaš áigečála (pohjoissaame)– Sämikielâ já –kulttuur tutkâmseervi tieđâlâš äigičaalâ (inarinsaame)– Sääʹmǩiõl da -kulttuur tuʹtǩǩeemsieʹbr tiõđlaž äi´ǧǧpââ´jjlõstt (koltansaame).

Tärkeää on lisätä tiedeyhteisön ja kieliyhteisöjen välistä yhteistyötä ja sitouttaa eri toimijat, kielisosiologit ja muut tieteentekijät, viranomaiset, kansalaisjärjestöjäsenet ja aktivistit kielenelvytystyöhön jakamalla tietoa vähemmistökielen positiivisesta mahdollisuudesta yksilölle ja koko yhteiskunnalle. Toisaalta kielenelvytyksen tutkimustieto ja menetelmät tulee saattaa kieliyhteisöjen käyttöön, kuten myös kentältä saatava kokemus ja hiljainen tieto kaikkien saataville.

Tutkimusseuran toimintaan ei ole myönnetty rahoitusta, vaikka juuri tällaiselle seuralle on Suomessa tilaus, sillä asiantuntijuutta kielenelvyttämisasiassa tarvitaan, jottei se jää harrastajien viihteelliseksi toiminnaksi. Tutkimusseura paikkaisi myös suuren puutteen Suomessa, jossa ei julkaista yhtään saamelaiskielistä lehteä tai aikakauslehteä.

Kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen iski minuun opiskellessani saamelaiskieliä Oslon yliopistossa 1970-luvun lopussa. Oslossa saamelaisuus oli elävä. Siellä toimi ja toimii edelleen kaupunkisaamelaisten järjestö, johon minun oli luonnollista liittyä. Järjestön saamelaiskeskuksessa tavattiin toisia saamelaisia ja vahvistettiin saamen kieltä ja muuta kulttuuriperintöä (saameksi kulturárbi). Silloin sain luotua myös näihin päiviin asti kantaneita tärkeitä ihmissuhteita.

Helsinkiin asetuttuani aloin puuhata tänne samanlaista järjestöä. Nyt tämä kaupunkisaamelaisten kohtaamispaikka on toiminut neljännesvuosisadan ja vaikuttanut siihen, että vanhat stereotyyppiset ja essentialisoivat mielikuvat saamelaisista muuttumattomana ja homogeenisena kansana ovat muuttuneet sekä Saamenmaassa että muualla maassa.  

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja alkuperäiskansajärjestöihin osallistuminen ovat olleet oleellinen osa työtäni, mutta myös merkinneet työntäyteisiä päiviä ja vuosia. Niiden kautta olen voinut pysyä ajan tasalla työhöni liittyvien tehtävien suhteen ja käydä jatkuvaa keskustelua opetus- ja tutkimusaiheisiini liittyvistä asioista. Minulla on ollut työni lisäksi näin monia muita vaikuttamiskanavia asioissa joita olen pitänyt yhteiskunnallisesti tärkeinä.