Tutkimuksen on oltava objektiivista ja sen tavoitteena on löytää universaaleja lainalaisuuksia, mutta kenellä on oikeus ja valta määritellä mikä on objektiivista tutkimusta? Kenellä on valta määritellä ja puhua alkuperäiskansojen puolesta? Nämä kysymykset nousevat jatkuvasti esille eri tilanteissa.

Alkuperäiskansatutkijat (muun muassa uusseelantilainen maoritutkija Linda Tuhiwai Smith, 1999) ovat korostaneet, että tutkimus ei voi jäädä vain viattomaksi tai etäiseksi akateemiseksi harjoitukseksi, vaan se on toimintaa, joka ilmenee erilaisissa poliittisissa ja sosiaalisissa olosuhteissa.

Tutkijat eivät siis enää voi tehdä tutkimusta irrallaan itse ihmisistä. Samoin ei myöskään kerättyä aineistoa käsitellä arvovapaana tuotteena. Alkuperäiskansoille perinteisen tiedon sosiaalisella ja kulttuurisella aspektilla on suurta poliittista ja sosiaalistakin merkitystä siinä mielessä, että sillä on alettu myös perustella mahdollisuutta kontrolloida niille itselle tärkeitä asioita.

Alkuperäiskansatutkimuksen tavoitteena on myös edistää näiden kansojen itsemääräämisoikeutta, dekolonisaatiota ja tasa-arvoisuutta muiden kansojen kanssa sekä kehittää alkuperäiskansojen epistemologioita ja metodologioita. Alkuperäiskansatutkimuksessa kiinnitetään nykyään huomiota siihen, kenen ääni tulee esille heidän kulttuurista perintöään ja aineistojaan esiteltäessä tutkimuksessa ja ylipäätään sekä tieteellisessä että etnopoliittisessa keskustelussa.

Tutkijat perustelevat oikeuttaan kulttuurin sisäisestä näkökulmasta tehtyyn tutkimukseen sillä, että se voi taata, että tutkittavan ryhmän ja tutkijan oma ääni tulevat kuuluviin tutkimuksen aineistossa ja sen analyysissa. Alkuperäiskansatutkimuksen, kuten jälkikoloniaalisen tutkimuksenkin, pyrkimyksenä on haastaa, purkaa ja määritellä toisin euro-etnokeskeisen maailmankuvan synnyttämä toiseus ja luopua länsimaisen akateemisen tiedon monopolista, jota kaikkien on aina seurattava.

Tutkimuksessa omalla kokemuksellamme on merkitystä ja oma maailmankuvamme ja -katsomuksemme vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen akateemisen koulutuksen ohella. On tarpeellista tuoda esille tutkimuksessa sekä tutkittavien ääni että se, mitä on itse kokenut henkilökohtaisella tasolla ja/tai kollektiivisella tasolla. Autoetnografinen ja osallistavan havainnoinnin tutkimusmetodit ovat tällaisessa tutkimuksessa osoittautuneet hyödyllisiksi menetelmiksi.

Olkoon tutkija sisä- tai ulkopuolinen hänen on tärkeää olla tietoinen roolistaan erilaisten representaatioiden ja tulkintojen esittäjänä.  Alkuperäiskansatutkimuksessa on tarpeen käydä jatkuvaa dialogia vallitsevan perinteisen länsimaisen tieteen ja tutkimuksen kanssa ja siten pyrkiä välttämään uusia vastakkainasetteluja ja toiseuden representaatioita. Ulkopuolisten tutkijoiden tekemät alkuperäiskansatutkimukset ovat enemmän kuin tervetulleita tuomaan uusia lähestymistapoja ja vertailevuutta alkuperäiskansa-asioissa.