Romaniväestöllä on Suomessa takanaan 500-vuotinen historia. Se sisältää alusta lähtien vaiheita, jolloin heihin on kohdistunut kollektiivista epäilyä ja erilaisuuden arvostelua. Henry Hedman kasvoi Riihimäellä, jossa hänen isänsä oli tehnyt kovan työn romanitaustansa hyväksymisen eteen. Perhe eli kantaväestön keskellä ihan normaalia elämää.

Hedman kävi Riihimäellä keskikoulun ja koki 16-vuotiaana vahvan hengellisen heräämisen helluntaiherätyksen piirissä. Hän halusi lähetyssaarnaajaksi julistamaan Raamatun sanomaa. Eräs Suomessa vieraillut Keniassa työskentelevä lähetyssaarnaaja antoi hänelle kuitenkin ohjeistukseksi, että pitää hankkia hyvä ammatti. Hedman opiskeli kotikaupungissaan ensin merkonomiksi ja lähti vasta sitten maailmalle. Teologinen koulutus tuntui kiinnostavalta, ja Hedman opiskeli alempaa korkeakoulututkintoa Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla.

– Bachelor of Theology -opintojen jälkeen halusin jatkaa opintojani. Vuonna 1992 kiertelin aikani USA:ssa ja Kanadassa, kunnes tuttavani suositteli minulle torontolaista yliopistoa. Pääsinkin sinne ja suoritin Master of Religion Education -kokonaisuuden vuonna 1994.  Se on Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tarkistettu ja opetushallituksen päätöksellä rinnastettu teologian ylempään korkeakoulututkintoon 20.3.1995.

Suomeen palattuaan Hedman on työn ohessa suorittanut opettajan pedagogiset opinnot ja lisää muita opintoja. Syksyllä 2014 hän sai jatko-opinto -oikeuden Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan. Väitöskirjan teemana on romanikulttuurin säilyminen eksogaamisissa parisuhteissa.

­ – Väitöskirjaani liittyy muun romanikulttuurin lisäksi myös kieliaspekti. Haluan selvittää, miten romanikieltä käytetään parisuhteissa, joissa vain toinen osapuoli on romani. Aineistoa olen kerännyt jo noin 40 perheestä. Lisäksi selvitän, miten määritellään romanikulttuurin harjoittaminen perheessä ja miten perheen lapset sen omaksuvat. Haasteena tutkimuksessa on mittarit ja se, miten määritellään mikäkin asia kuuluvaksi mihinkin kulttuuriin.

Hedman myöntää törmänneensä elämänsä aikana tilanteisiin, jolloin hänen on pitänyt todistella osaamistaan ja luotettavuuttaan.

– En ole kokenut kauhean paljon rasismia. Jos on ollut, niin siihen ei oikein pysty itse vaikuttamaan. Esimerkiksi työtä hakiessa, kun on käynyt ilmi romanitaustani, niin vastapuolen katse on paljastanut, että tuli heti lukko silmille. Yleensä keskustelemalla avoimesti ihmisten kanssa he huomaavat, että minä olen ihan tavallinen ihminen. Nauran aina, kun joku ihmettelee: ”Ai, käytkö sinä töissä? Ai, onko sinulla tutkintokin? Sinähän olet siis ihan normaali.”

Hedman uskoo, että elämänmyönteisyys ja sisu tavoitella erilaisia asioita kumpuavat kotikasvatuksesta ja elämänsä varrella eri tahoilta saamastaan tuesta.

– Isä opetti minulle, että pitää kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Siihen olen pyrkinyt koko elämäni ajan. Lisäksi siitä kumpuaa haluni tehdä pr-työtä romaniväestön hyväksi. Olen kiitollinen kotikaupungilleni saamastani tuesta ja tunnustuksesta. Minut palkittiin Vuoden Riihimäkeläisenä vuonna 2001. Se tuntuu edelleen hienolta.