Ehdottomasti paras hetkeni Helsingin yliopistossa on ollut se, kun toistakymmentä romaniopiskelijaa osallistui kursseilleni syksyllä 2014. Se oli ensimmäinen kerta, kun niin moni romani ja pääväestön opiskelija istuivat yhdessä samoilla luennoilla.

Opiskelijoiden välillä tapahtuva yhdentyminen kurssien aikana on jotain sellaista, mitä saisi tapahtua yleisestikin yhteiskunnassa. Se muistuttaa minua lapsuudestani, kun oma perheeni ja naapuruston valtaväestön edustajat vietimme yhdessä aikaa Riihimäellä. Ehkä sellainen on mahdollista tapahtua laajemmallakin mittakaavalla ja siihen yliopiston pitää tarjota mahdollisuuksia.

Opiskelijoilta saamani palaute on aina tärkeä hetki. Etenkin se yhden opiskelijan kirjoittama palaute syksyllä 2014 jää varmasti aina mieleeni: ”Ennen ajattelin romaneista kollektiivisesti, nyt ajattelen heitä yksilöinä.” Muistan, kun menin tuon opetustunnin jälkeen työhuoneeseeni ja huusin wau!