Takaisin

Heikki Nevala

Heikki Johannes Nevala
12.4.1968, Helsinki

Filosofian maisteri 2000 (yleinen kirjallisuustiede) Helsingin yliopisto

Tietokirjailija, taikuri, julkishallinnon sihteeri, toimistosihteeri

Päätoimittaja, 2009–2012, Simsalabim-lehti

Julkaisut
Suomen Taikapiiri since 1945, toim. 2007 Suomen Taikapiiri.
Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita. Taikurien vaiheita Suomessa 1800-luvulta 1960-luvulle, 2011 SKS.
Huvielämän kiertolaisia – Kotimainen sirkus ja tivolitoiminta 1900–1950, 2015 Keravan museo ja Sirkuksen tiedotuskeskus.

Kuva: Ilkka Ärrälä
Teksti: Olli Siitonen

Haaveeni

Haaveeni koskee kirjoittamista. Kiinnostuin kirjallisuudesta ja tekstin tuottamisesta jo nuorukaisena. Kahlasin teini-iässä maailmankirjallisuuden klassikoita ja haaveilin kirjailijan urasta. Haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa tämän haaveen ja kunnostautua fiktion saralla.

Fiktio voisi toimia myös mukavana vaihteluna tietokirjojen kirjoittamiselle. Tutkimuksen tekemisessä on toki hyvät puolensa ja luonnollisesti myös tietokirjat ovat jossakin määrin kirjoittajan tulkintaa tapahtuneesta. Olen luonteeltani keräilijä ja kerralla hyvin tehdyt muistiinpanot auttavat pitkälle, mutta urakka voi välillä tuntua loputtomalta. Toisinaan olisi mukava päästä kirjoittamaan kevyempää tuotantoa, niin ettei taustatyöhön menisi aina niin tolkuttomasti aikaa.

Takaisin