Takaisin

Hanna Korsberg

24.2.1970, Äänekoski

Filosofian maisteri 1996 ja tohtori 2004 (teatteritiede), Helsingin yliopisto

Teatteritieteen professori 2008–, Helsingin yliopisto
Sijaisuuksia teatteritieteen oppiaineessa professorina 2008, yliopistonlehtorina 2004–2007, assistenttina 1996–1997 ja 2000–2001, Helsingin yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Tutkimusteemat
Teatterihistoria, historiografia, esitystutkimus

Erityissaavutukset
Opettajien akatemian jäsen 2015

Kuva: Linda Tammisto
Tekstit: Hanna Korsberg (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Parhaat hetkeni Helsingin yliopistossa

Hyviä hetkiä neljännesvuosisataani Helsingin yliopistossa on mahtunut paljon, omasta opiskeluajasta alkaen. Joistain opiskeluajan ystävistä on tullut kollegoja ja nykyisistä kollegoista ystäviä, mikä kuvaa hyvin työtoveruutta lähikollegojen kanssa.

Arkisia ilonaiheita ovat myös kohtaamiset opiskelijoiden kanssa, sillä pienessä oppiaineessa kaikki opiskelijat tulevat tutuiksi. Teatteritieteen opiskelijoiden keskinäinen yhteisöllisyys on hienoa seurattavaa, ainejärjestö Repliikki tekee merkittävää työtä myös koko oppiaineen opetuksen kehittämisessä. Erityisesti jatko-opiskelijoiden saamat apurahat ja myönteiset julkaisupäätökset ovat suuria ilonaiheita. Tietenkin myös valinta Opettajien Akatemian jäseneksi tuntui sykähdyttävältä.

Aivan erityinen paikka sydämessäni on kuitenkin oppiaineeni väitöstilaisuuksilla, joissa nykyisin olen saanut kunnian toimia kustoksena, ja filosofisen tiedekunnan promootioilla, joihin olen osallistunut aina kun vain voin. Olin maisteripromootiossani promootiotoimikunnan gratista ja myöhemminkin olen ollut mukana promootiotoimikuntien työssä. Väitöstilaisuudet ja promootiot ovat arjen yläpuolella olevia hetkiä, joissa tuntee poikkeuksellisen vahvasti sen, että tätä työtä tehdään tässä ja nyt, yliopiston traditioita muistaen, mutta tulevaisuutta varten.

Hanna Korsberg ja professori Charlotte Canning IFTR:n maailmankongressin päivällisillä 2010. He pitivät kongressissa esitelmät yhteisesti kuratoimassaan Teatteri ja kylmä sota -paneelissa. Kuva: Charlotte Canningin arkisto.

 

Takaisin