Taidehistorian emeritaprofessori Riitta Nikula ei suinkaan ole lopettanut tutkimista ja kirjoittamista. – Olen kirjoittanut paljon ja erilaisia tekstejä sekä osallistunut kaikenlaisiin projekteihin. Nykyään tiedän entistä paremmin sen, että en minä mistään mitään kauheasti tiedä, mutta haluan tietää lisää. Tärkein tiedon mitta on se, että uskaltaa kurottaa sellaista, joka kutittaa uteliaisuutta. Lue lisää »
Olen aina pitänyt opettamisesta ja se on minulle erittäin tärkeää. Olen tavallaan syntyisin opettajaperheestä, sillä äitini oli pitkäaikainen… Lue lisää »
Yliopisto on monikollinen: yhteisö, mielentila ja instituutio. Kaikilla näillä olomuodoilla on parhaat hetkensä. Lue lisää »
Jos asioita ajatellaan kronologisesti, olen edennyt urallani tyvestä puuhun. Ensin kouluttauduin vanhan taiteen tutkijaksi, sitten keskityin taidehistorian historiaan, tutkimusmenetelmiin sekä teoreettisiin lähtökohtiin ja päädyin työskentelemään nykytaiteen parissa. Lue lisää »
Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta liittyvät kansatieteen laitokseen ja väitöskirjaani. Kansatieteen oppihistoriaan liittyvää gradua kirjoittaessani minua pyydettiin kansatieteen laitokselle assistentin sijaiseksi ja seuraavana vuonna tulin valituksi samaiseen virkaan. Näin minulle aukeni yliopistoura, josta en ollut osannut edes haaveilla. Lue lisää »
Kun kirjoitin ylioppilaaksi pienen maalaispaikkakunnan lukiosta, kokemusten nälkä oli niin kova ja moottoritie niin kuuma, etten edes harkinnut opiskelua. Matkustelemaan piti päästä ja nopeasti. Matkustamista ympäri maailman helpotti se, että kansainvälinen punkverkosto piti huolta omistaan. Kaikkialta löytyi yösija, ystäviä ja apua. Lue lisää »
Senaatti sai vuonna 1956 keisari Aleksanteri II:ta tehtäväksi laatia ehdotuksen maaseutukoulujen kehittämiseksi. Uno Cygnaeus antoi puolestaan seuraavana vuonna oman lausuntonsa kansakoululaitoksen kehittämisestä. Lapsia oli koulutettava sekä henkisesti että fyysisesti. Pelkän rippikoulua varten harjoittamisen ja oikoluvun sijaan opetuksessa oli otettava huomioon yleissivistys ja käytäntöön harjaannuttavat taidot. Lue lisää »
Tutkiminen, opettaminen ja järjestötoiminta ovat eri tavoin kiehtovia. Järjestötoiminta opettaa taloudellista ja toiminnallista vastuuntuntoa. Vapaaehtoistoiminnassa delegointi ja työnjako ovat tärkeitä. On kuitenkin niin, että jos saa idean, niin on todennäköistä, että toteuttamisesta tulee myös vastuulliseksi. Lue lisää »
Eurooppalaiseen akateemiseen perinteeseen on kuulunut useita erilaisia taiteenaloja. Musiikin ohella piirtäminen ja maalaaminen olivat 1600- ja 1700-luvuilla olennainen osa jokaisen sivistyneistöön kuuluvan ihmisen taitoja. Suomen akateeminen piirustusperinne alkoi Kuninkaallisessa Turun Akatemiassa vuonna 1678, kun akatemian kirjapainoon palkattiin kahden viljatynnyrin vuosipalkalla kuvanleikkaajaksi kaivertaja ja kirjanpainaja Daniel Medelplan. Lue lisää »
Helena Ruuska tuntee peruskoulun kuin omat taskunsa. Vastavalmistunut luokanopettaja sai tulikasteen Jakomäen ala-asteella 1980-luvun alussa. Mikä Opettajankoulutuslaitoksella oli jäänyt oppimatta korvautui 15 ekaluokkalaisen hoivaamisessa. ”Nehän eivät ole sinun lapsiasi”, oli nestori muistuttanut noviisia. Lue lisää »
Opettaminen, aktiivinen julkaisutoiminta ja luottamustehtävät laajentavat ammatillista verkostoa, luovat yhteyksiä ja synnyttävät uusia ajatuksia. Susanna Pettersson toimii museologian dosenttina ja vierailevana luennoitsijana sekä katsoo yhteiskuntaa muun muassa Aalto-yliopiston hallituksen jäsenen silmin. Lue lisää »
En ole vahvasti määritellyt sitä, että haluan kieliin liittyvän ammatin. Mikään perinteisistä kieliammateista ei kiehdo. Toisaalta jotain on opiskelujen loputtua tehtävä saavutetun kielitaidon ylläpitämiseksi. En halua opiskella unohtaakseni. Lue lisää »
1. Romaanit Suden vuosi, Otava 2003 Alastonkuvia, Otava 2004 Kolmastoista lapsi, Otava 2005 Perijät, Otava 2006 Sokkopeli, Otava 2007 Muistan sinut Amanda, Otava 2008 Lue lisää »
Sain mahdollisuuden opettaa heti jatko-opiskelijaksi päästyäni, ja opetus olikin tärkeä osa elämääni lähes koko väitöskirjan teon ajan. Opetin sekä kirjallisuushistoriaa että teoreettista peruskurssia, ja assistenttina annoin myös henkilökohtaista opinto-ohjausta. Vaikka opetustyöt hidastivatkin varsinaisen väitöskirjan valmistumista, johon meni seitsemisen vuotta, opettaminen on haastanut ja kehittänyt minua tavalla, jota pidän korvaamattoman tärkeänä. Lue lisää »
Henry Hedman työskentelee yliopisto-opettajana romanikielen ja -kulttuurin oppiaineessa Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Oppiaine perustettiin vuonna 2012. Aiemmin Hedman työskenteli kymmenen vuoden ajan tutkijana Kotimaisten kielten keskuksessa ja sitä ennen kuusi vuotta Mustalaislähetys Romano Missio ry:n toiminnanjohtajana. Lue lisää »
Teatteritiede on laajan taiteenalan pieni oppiaine, jossa on vaikeaa rajata kiinnostus järkeviin mittoihin. Tutkijoita on edelleen aika vähän. Kohteet limittyvät tavalla tai toisella yhteen: opettaminen ja tutkimus, historia ja nykyteatteri, oman maan teatteri ja rajat ylittävät ilmiöt, teoriat ja aineistot, käytännön teatteri ja teatterintutkimus ja niin edelleen. Eristäytyminen ei onnistu, ja oppiaineessa viihtymistä lisääviin erityispiirteisiin kuuluukin, ettei se ole edes viisasta. Varmimmillani silti olen, kun tutkin suomalaista teatteria ja sen historiaa sekä nykyisiä ja menneitä teatteriesityksiä. Usein tarkastelen teatteria muun yhteiskunnallisen toiminnan yhteydessä. Lue lisää »
Eniten yliopisto-opettajan ajoiltani kaipaan työtä opiskelijoiden parissa. Sellainen määrä innostuneita ja älykkäitä nuoria – ja joka syksy heitä tuli lisää! Tunnen olevani etuoikeutettu, kun sain tutustua niin moneen opiskelijaan vuosien mittaan. Sain myös nähdä monen nykyisen merkkihenkilön ottavan opiskeluaikoinaan suunnan, joka nosti heidät joukosta. Oli se opiskelija, joka kertoi aikovansa hakea Teatterikorkeakouluun, oli lastenkirjan kirjoittamisesta unelmoiva ja se, joka otti kiihkeästi kantaa kulttuuripolitiikkaan. Lahjakkuus heissä ja monissa muissa puski läpi, ja minä sain ilahtuneena nähdä sivusta, kuinka tämä alkoi tapahtua. Lue lisää »
Henrik Gabriel Porthan kirjoittautui Kuninkaalliseen Turun Akatemiaan vuonna 1754. Hän valmistui maisteriksi vuonna 1760 väitöskirjallaan, joka käsitteli luonnonteologiaa. Luonnonteologia ja valistusajan ateismi kiinnostivat häntä myös opintojen jälkeen ja hän pohti, voitaisiinko Raamattua pitää historiallisena lähteenä. Lue lisää »
