Toimin Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtajana vuosina 2001–2003, jolloin laitos muutti Metsätalolta Siltavuorenpenkereelle. Muuton takia jouduin avartamaan filosofista ammattitaitoani, kun suunnittelin arkkitehtien ja teknisen osaston kanssa työhuoneiden sijainteja ja sisustusta. Logistinen saavutus loogikolta oli saada 55 filosofipersoonallisuutta kaikille sopivaan järjestykseen.

Siltavuorenpenkereellä oli sijainnut aiemmin anatomian laitos, ja heidän käyttämästään ”amfiteatterista” piti ajaa pois sinne vuosien varrella kertyneet pahat henget. Eräänä työpäivänä pääsinkin seuraamaan, kun kolme pappia – luterilainen, katolilainen ja ortodoksi – manasivat henkimaailman asiat kuntoon ja siunasivat samalla filosofien uudet työhuoneet. Tästä huolimatta Siltavuorenpenkereellä opetettiin ja opittiin rationaalista ajattelua kunniallisesti kymmenisen vuotta. Jos Siltavuorenpenkereellä filosofian opetus toimi vastalääkkeenä taikauskoa vastaan, niin muutto takaisin Metsätalon ylimpään kerrokseen nosti sen sinne, minne se perinteisesti kuuluukin, onhan se tieteiden tiede.

Erään kansainvälisen konferenssin jälkimainingeissa minulle tarjoutui mahdollisuus hakea elinikäisen tutkimusprofessorin (Directeur de recherches) virkaa ranskalaisesta CNRS:stä (Centre National de la Recherche Scientifique). Päätin vaihtaa maisemaa Helsingistä Pariisiin.