Nuoren yliopistonopettajan odotettiin 1800-luvun vaihteessa esiintyvän myös runoilijana. Tämä sopi Frans Michael Franzénille enemmän kuin hyvin. Hän aloittikin runoilijanuransa heti, kun hänet nimitettiin dosentiksi vuonna 1792.

Franzén tuli pian kulttuuripiireissä tunnetuksi vuosina 1793–1794 Stockholms Posten -lehdessä julkaistuilla runoillaan. Näitä olivat muun muassa Människans Anlete (suom. Ihmis-Kaswot, Isak Alexis Wallenius 1858) ja Till Selma. Molemmat kuuluivat kokonaiseen sarjaan Selma-rakkausrunoja, joiden inspiraationa toimi Franzénin ensirakkaus Margareta Christina Thileman.

Olennaiseksi piirteeksi Franzénin runoudessa muodostuivat kotoisen harmonian, yksinkertaisuudesta ammentavan onnen ja hetken ilon kuvaukset. Näihin teemoihin hän haki inspiraatiota etenkin matkatessaan Lappiin professori Henrik Gabriel Porthanin kanssa vuonna 1794. Lappi edusti Franzénille rakkauden, yksinkertaisuuden ja vapauden maailmaa – hektisen kaupungin vastakohtaa.

Franzénille avautui mahdollisuus syventää maailmankuvaansa pitkällä ulkomaanmatkalla 1795–1796. Hän vieraili varakkaan turkulaisnuorukaisen Karl Fredrik Bremerin kanssa Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Franzénin kokemukset vallankumouksesta Pariisissa saivat hänet kääntymään aikaisemmin ihannoimaansa vallankumouksellisuutta vastaan.

Englannissa Franzén löysi mielestään stabiilimman yhteiskunnan, jota alkoi ihailla menetettyään uskonsa ranskalaiseen kumouksellisuuteen. Hän tutustui englantilaiseen runouteen, erityisesti William Shakespearen tuotantoon. Franzén ottikin Shakespearen esikuvakseen, ja häntä on luonnehdittu Ruotsin (ja Suomen) ensimmäiseksi todelliseksi Shakespearen ymmärtäjäksi. Matka inspiroi häntä kirjoittamaan entistä enemmän aikansa aatteellista ja poliittista murrosta käsitteleviä runoja.

Kun Suomesta tuli autonominen suurruhtinaskunta, Franzén näki mahdollisuuden päästä osaksi laajempaa venäläistä kulttuuripiiriä. Hän kirjoitti tsaari-suurruhtinas Aleksanteria ihannoivan runoelman vuonna 1809. Aleksanteri kuitenkin katsoi Franzénin olevan pelkkä opportunisti, eikä ottanut häntä suosioonsa.

Franzén muutti pysyvästi Ruotsiin vuonna 1810. Siellä hän kirjoitti kenties tunnetuimmat runonsa, lapsuutta ja maaseutua ihailevan Fanny-sarjan. Franzén ryhtyi myös laatimaan suurta heksametrieeposta Gustaf Adolph i Tyskland, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut. Sen sijaan hän sai vuonna 1829 valmiiksi yli 12 000 säkeen mittaisen Svante Sture eller Mötet vid Alvastra -eepoksen.

Franzénin lyriikkaan kuului myös virsiä ja juomalauluja. Franzénin juomalauluista kenties tänä päivänä tunnetuin on Bordsvisa/När skämtet tar ordet vid vänskapens bord. Virsien osalta on erityisesti syytä mainita hyvin suosittu adventtivirsi Bereden väg för Herran, jota edelleen lauletaan monissa ruotsalaisissa adventtijumalanpalveluksissa. Franzén oli arkkipiispa Johan Olof Wallinin ohella johtavassa asemassa Ruotsin vuoden 1819 virsikirjaa laativassa komiteassa.

Franzén on hyvin perustein sijoitettu ensimmäisten suomalaisten runoilijoiden joukkoon. Lisäksi hän oli aikansa merkittävimpiä ruotsalaisia todellisia lyriikan lahjakkuuksia. Franzén oli paitsi ruotsalaisen romantiikan runouden uranuurtaja, myös merkittävä uskonnollinen lyyrikko.

Lähteet

• Matti Klinge, Franzén, Frans Michael, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 27.4.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• Gösta Lundström, Frans Michael Franzén, Svenskt biografiskt lexikon -verkkojulkaisu. Viitattu 27.4.2015
• Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Frans Mikael Franzén. Verkkojulkaisu 2005. Viitattu 28.4.2015.
• Wikipedia, Frans Michael Franzén, Wikipedia-verkkojulkaisu. Viitattu 27.4.2015.