Mirkka Elina Rekola
26.6.1931, Tampere – 5.2.2014, Helsinki
Filosofian kunniatohtori 2000
Kuva: Humanistinen tiedekunta
Tekstit: Tero Juutilainen ja Tomas Sjöblom
Mirkka Rekola – Lyyrikko dualistista maailmankuvaa vastaan
Mirkka Rekola debytoi runoilijana 1950-luvulla, ja hänen uransa kesti lopulta yli puoli vuosisataa. Rekolan runouden suurin teema oli dualismit. Hänen katsotaan olevan yksi harvoista 1900-luvun jälkipuolella aloittaneista kirjailijoista, joiden tuotannon kiistatta voi laskea suomalaisen kirjallisuuden klassikkoihin.
Runojen kirjoittamisen Rekola aloitti jo murrosiässä 1940-luvulla. Hänen esikoisrunokokoelmansa julkaistiin vuonna 1954, samana vuonna kun Rekola kirjoitti ylioppilaaksi. Vedessä palaa -kokoelman julkaisi WSOY, mikä oli poikkeus muihin ajan modernistilyyrikoihin nähden, joiden teoksia julkaisi Otava. Rekolan ensimmäisen kokoelman vastaanotto oli enimmäkseen kiittävä, mutta teosta moitittiin myös vaikeatajuiseksi.
Rekola kirjoittautui ylioppilastutkinnon jälkeen Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta ja filosofiaa. Hän kuitenkin turhautui filosofian opintoihinsa, sillä ne veivät aikaa hänen varsinaiselta intohimoltaan. Rekola jätti opintonsa kesken ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1958.
Kuva: Kristina Carlson.
Elämäntilanteen muuttuessa Rekolan lyriikassakin tapahtui muutos. Hän jätti sidotun mitallisuuden, vapautti säerakenteen ja alkoi kirjoittaa myös proosarunoutta. Ensimmäinen esimerkki tästä oli kokoelma Syksy muuttaa linnut (1961), joka sai osakseen paljon kritiikkiä. Sen sijaan Ilo ja epäsymmetria (1965) vastaanotettiin erittäin hyvin. Sen on katsottu olevan Rekolan 1960-luvun huippu.
Kun sinä tulit,
näin mitä olisin halunnut sanoa,
kun olit mennyt ohi, unohdin.
Kaikki oli silmissä
kaikki oli silmissä
eikä kauempana.
Kun sinä tulit on Rekolan runokokoelmasta Ilo ja epäsymmetria (1965).
Aforistiikkaa Rekola ryhtyi julkaisemaan kokoelman Muistikirja (1969) myötä. Hän kertoi itse harrastaneensa aforistiikkaa jo kauan ennen esikoisteostaan, mutta silloin syntyneet aforismit olivat jääneet julkaisematta. Rekolan runoteokset monimutkaistuivat 1970- ja 1980-luvuilla, kunnes ilmaisu jälleen pelkistyi 1990-luvulle tultaessa.
Kuva: WSOY.
Rekolan tuotannon läpi voimakkaimmin kulkeva teema on parilliset elementit. Käsiteltyjen teemojen joukosta löytyy esimerkiksi kaksoset tai yö ja päivä. Rekola kritisoi runojensa kautta dualistista, mustavalkoista maailmankuvaa. Hänen kritiikkinsä ei saanut vastakaikua vielä 1960- ja 1970-lukujen suomalaisessa kulttuurissa. Myöhemmin hänen ääripäiden välien käsittelynsä on saanut paljon kiitosta.
Rekola julkaisi säännöllisesti muutaman vuoden välein, mutta hän ei esiintynyt kovinkaan paljon julkisuudessa ennen 1990-lukua. Osasyynä tähän olivat erittäin vakavat allergiat, jotka olivat vaikuttaneet runoilijan terveyteen aina lapsuudesta saakka. Rekolan kerrotaan kuitenkin olleen vangitseva esiintyjä, joka saattoi varoittamatta nousta pöydän äärestä ja ryhtyä lausumaan seurueelleen ulkomuistista runoja, sekä omiaan että klassikoita.
Uransa aikana Rekolalle myönnettiin useita palkintoja, muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinto viidesti, Pro Finlandia 1982, Eino Leinon palkinto 1979 sekä monia muista. Lopulta teoksia kertyi 17 lyyristä ja 4 aforistista kokoelmaa sekä 3 muuta teosta. Vuonna 2000 Mirkka Rekola promovoitiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi kunnianosoituksena kirjallisia ansioitaan kohtaan.
Vuonna 1997 WSOY julkaisi kokoelmateoksen ”Virran molemmin puolin”, joka sisältää Rekolan runoja neljältä vuosikymmeneltä. Kuva: WSOY.
