Helsingissä puhuttiin kesällä 2015 jo toistasataa kieltä. Tulkkauksen tarve on Erja Tenhonen-Lightfootin mukaan koko ajan nousussa. Tulkkaus voidaan jakaa tilanteen perusteella neljään eri tilannetyyppiin: asioimis-, oikeus-, konferenssi- ja neuvottelutulkkaukseen.

– Olen toiminut kaikissa noissa tehtävissä, vähiten asioimistulkkina ja eniten konferenssitulkkina. Neuvottelutulkin hommia tein aika paljon jo 1980-luvulla ja viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tulkkannut paljon Helsingin käräjäoikeudessa.

Asioimistulkkaus tarkoittaa käytännössä yleensä viranomaisen ja yksityishenkilön välistä tulkkausta, esimerkiksi potilaan ja lääkärin tai todistajan ja poliisin. Oikeustulkkaus on periaatteessa oikeuden­istunnossa tapahtuvaa tulkkausta, mutta kattaa käytännössä koko oikeusprosessin eri vaiheet esi­tutkin­nasta eteenpäin.

– Ne ovat hyvin erilaisia tilanteita, joissa tarvitaan erilaisia selviytymiskeinoja. Asioimistulkkauksessa voi esimerkiksi lääkäri-potilas dialogissa tulla vastaan tilanteita, joissa potilas ei ymmärrä taudin nimikettä tai diagnoosia. Oikeudenkäynneissä taas käytetään hyvin abstraktia yläkäsitteellistä kieltä, jonka käsitteitä maallikkotulkattavat eivät aina edes ymmärrä. Silloin tulkki voi käyttää puheenvuoron ja pyytää asian­tuntijaa selittämään käsitteen tulkattavalle, sillä juridisten sisältöjen tulkinta ei sinänsä kuulu oikeustulkin tehtäviin, koska tulkilla ei ole oikeudessa lakimiehen roolia.

Tenhonen-Lightfoot katsoo, että erityisesti asioimis- ja oikeustulkkauksen tarve on lisääntymään päin.

– Arjen tilanteissa, joissa kansalainen kohtaa viranomaisia, tulkkauksen tarve on kasvava. Mitä enemmän meille tulee maahanmuuttajia eri maista, sitä enemmän tarvitaan asioimistulkkausta ja oikeustulkkausta.

Kuitenkin juuri arjen tilanteet ovat ongelmallisia tulkin toimeentulon kannalta.

– Asioimistulkin palkkio on usein hyvin pieni, kun otetaan huomioon tulkkaustilanteen lyhyt kesto. Esimerkiksi terveyskeskuksessa monet toimeksiannot ovat alle puolen tunnin mittaisia. Välimatkojen ollessa pitkiä, ei pelkkä asioimistulkkaus ole välttämättä kannattavaa, ellei tulkilla ole useita tulkattavia kieliä.

Valtavan tulkkauksen tarpeen vuoksi tulkkeina toimii paljon sellaisia henkilöitä, joilla ei ole tulkin koulutusta. Monet tulkin töitä tekevät suorittavat tulkin koulutuksen ja tutkinnon vasta myöhemmin. Tulkkien taustat ovat hyvin vaihtelevia.

– Monilla tulkeiksi rekrytoitavilla voi olla todella korkeatasoinen taustakoulutus omasta maastaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa esiintynyt arabian kielen tulkki Baraa Eisha kouluttautui juristiksi kotimaassaan Syyriassa, ja nyt hän toimii Suomessa asioimis- ja oikeustulkkina. Sitten on toisaalta sellaisiakin, joilla on vain peruskoulupohja, jolloin taito ja tietämys yhteiskunnan rakenteista karttuvat vasta työelämässä.

Tenhonen-Lightfoot painottaa myös, että tulkkauksen tarve kasaantuu sellaisille ihmisille, joilla ei ole yhteistä kieltä.

– Jos ajatellaan vaikkapa Suomen tämänhetkisiä ministereitä, niin monet heistä osaavat useita kieliä, eikä heillä juurikaan ole tulkkaustarvetta. Sen sijaan jos ihminen tulee maahanmuuttajana Suomeen ja puhuu äidinkielenään vaikkapa arabiaa, eikä puhu lainkaan englantia, tulkkauksen tarve on erittäin suuri.