Eräänä yönä vuonna 1974 Erja Tenhonen-Lightfoot kuunteli Suomenlinnassa yöradiota, jossa haastateltiin konferenssitulkkina toimivaa naishenkilöä. Kielistä kiinnostunut oppikoululainen päätti itsekin ryhtyä tulkiksi.

– Ajattelin, että tuohan olisi hyvä työ minulle. Halusin olla kielten kanssa tekemisissä, mutta en halunnut opettajaksi. Tuskin monikaan neljätoistavuotias haluaa opettajaksi. Tulkin ammatista tuli tavoite ja eräänlainen unelma.

Unelma kantoi hedelmää. Tenhonen-Lightfoot opiskeli ensin kääntämistä ja tulkkausta Joensuun yliopistossa, sitten soveltavaa kielitiedettä Vaasan yliopistossa ja suoritti lopulta konferenssitulkin koulutuksen Turun yliopistossa. Hän on työskennellyt tulkkina vuodesta 1985 lähtien. Helsingin yliopiston opettajaksi hän puolestaan päätyi kahvilatapaamisen kautta vuonna 1997.

– Olin juuri valmistunut Turun konferenssitulkkikoulutuksesta ja istuin Porthaniassa kahvilla. Näin tutun saksalaisen laitoksen amanuenssi Orvokki Niemelän ja tervehdin. Hän kertoi, että silloin juuri etsittiin opettajaa ”yleiskieli ja ammattikielet” -kurssille, ja kysyi voisinko tulla pitämään sen.

Tenhonen-Lightfoot tarttui oitis tarjoukseen. Hän oli käynyt samanlaisen kurssin pariin otteeseen, ja luentomuistiinpanojenkin piti olla tallella.

– Kuinka ollakaan, mieheni oli juuri tehnyt kirjahyllysiivouksen ja heittänyt pois kaikki vanhat muistiinpanot. Yritimme saada niitä vielä takaisin, mutta ne olivat menneet jo Suomenlinnan kaatopaikan polttouuniin. Sain siis aloittaa alusta, mutta ei se haitannut. Opin ainakin aiheeseen liittyvät asiat todella hyvin, kun kävin uudestaan läpi kaikki perusteokset, ja kurssista tuli omannäköiseni.

Ensimmäisen jälkeen kursseja alkoi kerääntyä pikkuhiljaa enemmän. Tenhonen-Lightfoot opetti muun muassa saksan kääntämistä, EU-kielen kääntämistä ja tulkkausta monilla eri tulkkauskurssilla.

– Sitten tuli kaksivuotinen Helsingin yliopiston ja Palmenian projekti, jossa koulutettiin Euroopan unionin virkamies- ja freelancetulkkeja tulkkaamaan passiivisuomesta äidinkieleensä päin.

Toimittuaan useamman vuoden ajan tuntiopettajana ja eri tulkkausprojektien koordinaattorina Tenhonen-Lightfoot suoritti opettajan pedagogiset opinnot työnsä ohella vuonna 2008.

– Se on erittäin hyvä koulutus, jonka voi tehdä työn ohessakin. Niin minä tein. Kehotan aina opiskelijoitani suorittamaan pedagogiset opinnot, ne toimivat käännös- ja tulkkausalalla ikään kuin pelastusrenkaana. Jos omalla alalla ei tunnu olevan töitä, voi hakeutua vaikka sijaisopettajaksi.

Tenhonen-Lightfoot nimitettiin vuonna 2011 Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen ensimmäiseksi tulkkauksen yliopisto-opettajaksi.

– Sen jälkeen olen ollut päätoiminen opettaja ja sivutoiminen tulkki, kun se aikaisemmin oli toisin päin. Minun ikäiselleni ihmiselle sopii erittäin hyvin, että on yksi vakituinen työ, eikä tarvitse liehua ympäri Eurooppaa toimeksiannoilla.

Tenhonen-Lightfoot opettaa opiskelijoilleen, että tulkkaustilanteessa pitää lähteä liikkeelle lintuperspektiivistä.

– Aina kun lähtee tulkkaamaan, kannattaa kysyä itseltään: ”kuka tai ketkä? mitä? missä? milloin? miksi? miten?”. Kun kysyy nämä kysymykset etukäteen, pystyy jossain määrin ennakoimaan, mitä tullaan sanomaan.