Elsa Eklund, vuodesta 1922 Enäjärvi, syntyi vihtiläiseen kauppias- ja maanviljelijäperheeseen vuonna 1901. Hän aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa vuonna 1919. Aluksi hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, mutta vaihtoi nopeasti historiallis-kielitieteelliselle osastolle. Siellä aineyhdistelmään kuuluivat kotimainen kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus, Suomen ja Skandinavian historia sekä suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus. Eklund tutustui opintojen alkuvaiheessa Martti Haavioon ja kiinnostui tämän myötä kansanrunoudesta.

Martti Haavion kerrotaan olleen palavasti rakastunut Elsaan heti ensi kohtaamisesta lähtien. Muusalleen Haavio kirjoitti nimimerkillä P. Mustapää rakkausrunoja, joista varhaisimmat ilmestyivät hänen toimittamassaan albumissa Nuoret runoilijat (1924). Elsa Enäjärvi ei arvostelua kirjoittaessaan tiennyt, kenen runoista oli kysymys. P. Mustapään esikoiskokoelma Laulu ihanista silmistä (1925) ja Laulu vaakalinnusta (1927) saivat kohteeltaan toisaalta ihastuneen ja toisaalta rakkausasioiden sotkuisuuden takia ahdistuneen vastaanoton. Varhaisia Elsalle omistettuja rakkausrunoja ilmestyi vielä P. Mustapään myöhäiskokoelmissakin 1940–60-luvuilla. Elsa ja Martti avioituivat vuonna 1929, ja perheeseen syntyi vuosien varrella viisi lasta.

Elsa Enäjärvi-Haavio oli ahkera kirjoittamaan, ja hänen kirjoituksiaan ja kirjallisuusarvioita julkaistiin aikakausi- ja sanomalehdissä vuodesta 1921 alkaen. Kansanrunouteen, kirjallisuushistoriaan ja muihin kulttuuriaiheisiin liittyneitä tieteellisiä julkaisuja, kirjallisuus- ja teatteriarvosteluita, yleishyödyllisiä artikkeleita ja kannanottoja ilmestyi häneltä kolmenkymmenen vuoden aikana yli 300 nimikkeen verran. Lisäksi hän toimitti ja suomensi muun muassa Suomen ensimmäisen akateemisen tutkinnon suorittaneen naisen Emma Irene Åströmin teoksen Elämäni ja ystäväni (1933).

Elsa Enäjärven tutkimukselliseen suutaukseen vaikuttivat 1920-luvulla tehdyt opintomatkat Viroon, Riikaan, Tukholmaan ja Uppsalaan. Toimeliaana naisena hän ei tyytynyt kansanrunouden keräämiseen, vaan julkaisi löydöksiinsä liittyneitä artikkeleita, katsauksia ja suomennoksia. Enäjärvi erikoistui kansanleikkien tutkimiseen. Maantieteellis-historiallista menetelmää soveltaen hän hyödynsi ulkomaisia arkistoja ja sukelsi ennestään tutkimattomalle alueelle. Suomalaisista vain professori Yrjö Hirn oli sivunnut aihetta aiemmin. Elsa Enäjärvi-Haavion tieteelliset tutkimukset ilmestyivät suomen, ruotsin, englannin, saksan, ranskan ja viron kielellä.

Väitöskirjaansa varten Enäjärvi-Haavio perehtyi Lontoossa British Museumin kansanleikkikokoelmiin. Matkan seurauksena syntyi teatteria ja kirjallisuutta käsittelevien artikkeleiden lisäksi englantilaisen kulttuurin esitys Vanha iloinen Englanti (1928). Rikkaan ja köyhän voudin leikkiä käsitellyt väitöskirja The Game of Rich and Poor teki 31-vuotiaasta tutkijasta ensimmäisen kansanrunoustieteessä väitelleen naisen Suomessa. Elsa Enäjärvi-Haavio ja Martti Haavio promovoitiin tohtoreiksi Helsingin yliopistossa vuonna 1932.

1930-luvulla Enäjärvi-Haavion tieteelliset tutkimukset keskittyivät kansanrunouteen. Hänet kutsuttiin Kalevalaseuran ensimmäiseksi naispuoliseksi apujäseneksi vuonna 1932 ja ensimmäiseksi työjäseneksi vuonna 1947. Helsingin yliopisto nimitti hänet suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen dosentiksi 1947. Hänet määriteltiin myös päteväksi kansanrunouden professorinvirkaan, johon kuitenkin nimitettiin hänen aviomiehensä Martti Haavio vuonna 1949.

Tieteellisen uran sijasta Elsa Enäjärvi-Haavio kohdisti intohimonsa yhteiskunnalliseen toimintaan järjestökentällä. Hän pyrki vaikuttamaan tärkeiksi katsomissaan aiheissa kansalaismielipiteeseen puheiden, lehtikirjoitusten ja radioesiintymisten välityksellä. Enäjärvi-Haavion kerrotaan olleen elämänsä aikana mukana yli 30 kansalaisjärjestössä. Merkittävimmät tehtävät hänellä oli Akateemisten Naisten Liitossa, Väestöliitossa, Veronmaksajain Keskusliitossa, Kalevalaisten Naisten Liitossa ja Suomen Kulttuurirahastossa. Lisäksi hän oli Kansallisen Kokoomuksen edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa, ja hänet valittiin presidentin valitsijamieheksi 1950. Viimeisenä elinvuotenaan hän osallistui Sveitsissä järjestettyyn Akateemisten Naisten Maailmanliiton 30-vuotisjuhlakongressiin Suomen valtuuskunnan johtajana. Alkuvuodesta 1951 Elsa Enäjärvi-Haavio menehtyi syöpään ollessaan vasta 49-vuotias.

Lähteet

• Raija Majamaa, Elsa Enäjärvi-Haavio (1901–1951). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.2.2015. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta)
• Elsa Enäjärvi-Haavio Porvarillisen Työn Arkiston verkkosivustolla. Viitattu 11.2.2015.
• Wikipedia, Elsa Enäjärvi-Haavio.