Elina Anttila on tehnyt pitkän uran museoalalla. Hän teki jo opiskeluaikana töitä useammassa museossa. Oli kuitenkin enemmän tai vähemmän sattuman kauppaa, että Anttila ryhtyi opiskelemaan taidehistoriaa.

– Pääsin aluksi yliopistoon lukemaan saksan kieltä, jonka jälkeen opiskelin ranskaa.

Alun perin Anttila halusi kielten aineopettajaksi.

– Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua siltä, etten ehkä haluakaan opettajaksi. Ajattelin, että kielet ovat minulle välineitä, mutta pitää olla jotain mitä sillä kielellä käsittelen ja viestin. En tiennyt mitä se olisi. Olin koululaisesta asti ollut kiinnostunut taiteesta, joten ajattelin että luen aikani kuluksi taidehistoriaa, kunnes tiedän mitä haluan tehdä.

Taidehistoria osoittautuikin olevan Anttilan omaa alaa. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi hän sai vuonna 1991 tutkijan viran Museovirastosta, Cygnaeuksen galleriasta, jossa viihtyi reilut kymmenen vuotta. Väitöskirja valmistui ja syntyi kolme lasta. Tutkijanura jatkui vuoteen 2008 asti Suomen kansallismuseon leivissä, mm. venäläistä posliinia tutkien.

– Sitten kuvakokoelmien yli-intendentin paikka tuli hakuun. Hain paikkaa, kun johtaminen ja esimiestyö kiinnostivat. Kuvakokoelmissa koin valokuvan historian ja valokuvat kiehtovana maailmana. Mielestäni valokuva, video ja elokuva antavat hyviä mahdollisuuksia myös sijoittaa esineitä monikerroksisempaan maailmaan.

Esimiestehtävät veivät mennessään. Kansallismuseon organisaation uudistamishankkeen johtamisesta, museopalvelujohtajan tehtävän kautta, Anttila päätyi lopulta vuonna 2014 nykyiseen tehtäväänsä, Kansallismuseon ylijohtajaksi.

– Tämähän on ollut pitkä polku, olen ollut nyt tasan puolet elämästäni töissä Museovirastossa. Minulla on ollut hyvä tuuri nuorena, kun olen päässyt etenemään. Olen tosin aina laittanut itseni todella vahvasti likoon niissä tehtävissä, missä olen ollut. Se on loppupäässä varmistanut etenemismahdollisuudet.

Kansallismuseon ylijohtajana Anttila vastaa suuresta kokonaisuudesta, johon kuuluu kymmenen avoinna olevaa museota, kokoelmien hankkiminen ja kokoelmien säilyttämistyö. Vakituista henkilökuntaa on reilut 100 henkilöä.

– Yksityiskohtiin ei ole aikaa puuttua. Sisällöt, toimenpiteet ja tapahtumat luodaan suurelta osin muilla tasoilla.

Sen sijaan Anttilan vastuulla on suuremman linjan näyttäminen. Pitää pystyä tekemään valintoja ja luomaan niitä kriteerejä, millä valitaan Kansallismuseolle oikeanlaista toimintaa.

– Tähän liittyy olennaisesti brändin luominen. Brändihän ei sinänsä ole itseisarvo, mutta se on peili joka heijastaa sitä, mitä me haluamme olla. Sitä kautta täytyy pystyä etsimään ja jatkuvasti tunnistamaan sitä, mikä on Kansallismuseon ydintekemistä ja mihin suuntaan meidän pitää muuttua. Muutoshan on jatkuvaa ja pysyvää, ja sen varmistaminen, että kaikki pysyy koko ajan liikkeessä, on mielestäni johtajan tehtävä.

Käytännössä Anttilan työpäivät kuluvat pitkälti erilaisissa kokouksissa.

– Enkä pidä sitä mitenkään huonona asiana, että tämä on jatkuvaa ihmisten tapaamista. Olen itse sitä mieltä, että paras idea ei koskaan synny yksin kenelläkään. Se vaatii melkein aina sitä, että useampi ihminen käsittelee samaa asiaa. Niistä aineksista muodostuu hyvät ratkaisut ja hyvät päätökset.

Lisätietoa:

• Museoviraston tiedote Elina Anttilan valinnasta Kansallismuseon ylijohtajaksi, 6.8.2014.