Vuonna 1832 Frenckellin kustantamo oli pyytänyt Elias Lönnrotia laatimaan suomeksi lääkärikirjan. Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri ilmestyi vuonna 1839. Sen taustalla on Carl Nordbladin ruotsinkielinen Sundhets-Lärobok för menige Man. Lönnrotin laatiman esipuheen mukaan Koti-Lääkäri on laadittu ”sitä milloin suomentaen, millon mukaellen, millon lisäten, millon muka parannellen”. Kirjassa käytetyistä termeistä vakiintuivat lääketieteeseen mm. istukka, kuume, kätilö, potilas, laskimo ja valtimo.

Lönnrot kirjoitti Mehiläiseen vuonna 1839 kirjoituksen ”Laskuopista”, jossa hän otti käyttöön mm. laskutoimituksia nimeävät termit luotto, otto, kerto ja jako. Tabula multiplicationis -termin vastineeksi hän tarjoaa sanoja laskinkerto ja kerrantaulu. Tässä kirjoituksessa hän ehdottaa myös lainasanoina vakiintuneiden termien numero ja nolla tilalle kotoisia sepitteitään laskin (: laskimet) ja tyhjykkä. Myöhemmin arvostellessaan Litteraturbladissa (1847) W. Kilpisen suomennoksen Euklideen Alkeista mittaustieteessä hän ehdottaa mm. sanoja kolmio, neliö, viitiö ja kuutio Kilpisen esittämien kolmelma, neljelmä, viidelmä ja kuudelma tilalle.

Litteraturbladiin (1847) hän kirjoitti ensimmäistä kertaa myös kieliopillisista termeistä. Hän luetteli kirjoituksessaan ”Grammatikaliska termer på Finska” yhteensä 260 ruotsinkielistä kielioppitermiä ja antoi niille yhden tai useamman suomenkielisen vastineen. Siinä on myös sellaisia termejä, joilla jo oli suomenkielinen vakiintunut nimitys (esim. sana, pääte), mutta myös useita Lönnrotin sepittämiä termiehdotuksia (esim. grammatik, kielioppi, kielimä; ortografi, sanapuku, sanapuento; aspiration, hoonto, huonto; onomatopoietiskt, oma-ääninen, ääntömukainen; singularis, yksikkö; nomen, nimisana, nimukka).