Elias Lönnrot oli lähtöisin eteläsuomalaisesta käsityöläisperheestä, ja myös runonkeruu- ja lääkärivuosinaan hän oleskeli ja työskenteli kansan parissa. Etenkin hänen Kajaanin-aikaisesta kirjeenvaihdostaan käy ilmi melkoinen huoli suomalaisen talonpoikaiskansan oppimattomuudesta, taikauskoisuudesta, juoppoudesta ja henkisestä takapajuisuudesta. Huoli johti siihen, että myöhempinä vuosina huomattava osa hänen toiminnastaan tähtäsi kansan valistamiseen.

Lönnrot uskoi, että avain kansansivistykseen oli omalla äidinkielellä saatava opetus. Hänellä oli omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka paljon ponnistuksia ruotsinkieliset opinnot vaativat suomenkieliseltä pojalta. Suuri osa hänen kielenkehittämistyöstään tähtäsikin suomenkielisten ilmaisukeinojen kasvattamiseen sitä silmällä pitäen, että kouluissa ja myös yliopistossa voitaisiin vihdoin alkaa opettaa suomeksi. Hän käänsi oikeustieteellistä ja kasvitieteellistä kirjallisuutta ja laati suomenkielisiä termistöjä erityisesti lääketieteeseen, matematiikkaan ja kielioppiin.

1800-luvun puolenvälin jälkeen ponnistelut vähitellen palkittiin: Elias Lönnrot oli todistamassa ensimmäistä suomenkielistä väitöstilaisuutta Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä vapunpäivänä vuonna 1858 toimiessaan tilaisuuden esimiehenä ja suomen kirjallisuushistoriasta väittelevän Rietrikki Polénin ohjaajana.