Edwin Linkomies opiskeli latinaa jo lukiossa, mutta se nousi hänen pääaineeksensa vasta yliopisto-opintojen alussa, kun hän vuonna 1911 oli kirjoittanut ylioppilaaksi. Hän opiskeli määrätietoisesti ja tehokkaasti valmistuen filosofian kandidaatiksi marraskuussa 1913. Valmistuttuaan hän auskultoi ja toimi vuosina 1914–1920 latinan tuntiopettajana Helsingin kouluissa.

Opettajan työn ohella Linkomiestä alkoi kiinnostaa tieteellinen tutkimustyö ja hän väitteli joulukuussa 1919. Väitöskirja käsitteli roomalaisen tragedian Octavia praetextan tekijää ja hän keskittyi työssään tekstin kielellisiin ominaisuuksiin. Linkomiehen väitöstä motivoi osaltaan myös silloisen professorin eläkeiän lähestyminen; Fridolf Gustafssonille ei ollut kuin muutama seuraaja ehdolla. Väitöskirjan jälkeen Linkomies jatkoi kielihistoriallisilla poluilla, kun hän julkaisi 1921 auguuri-sanan etymologiaa käsittelevän tutkimuksensa ja 1929 ablativus absolutusta käsittelevän tutkimuksensa.

Linkomiehen kolmas tutkimus julkaistiin vasta sen jälkeen, kun hänet oli 1923 valittu Rooman kirjallisuuden professoriksi Helsingin yliopistoon. Valinta ei kuitenkaan sujunut yksioikoisesti. Professuuria tavoittelivat todenteolla Linkomies ja Aarne Salonius. Aluksi tiedekunta ja suuri konsistori olivat Linkomiehen kannalla, mutta Saloniuksen taustajoukot saivat käännettyä valitusprosessin aikana päättäjät tämän kannalle. Silloinen kansleri ehdottikin tasavallan presidentti K. J. Ståhlbergille Saloniuksen valintaa, mutta Ståhlberg päätyi kuitenkin nimittämään Linkomiehen. Yliopisto tarvitsi nuoria ja aktiivisia professoreita, mikä on voinut vaikuttaa presidenttiin, jonka taustat olivat myös yliopistossa.

1930–1940-luvuilla Linkomies keskittyi yhä enemmän valtakunnan politiikkaan ja tutkimustyö sai jäädä. Opetustyötä hän kuitenkin jatkoi ja laati latinan kieliopin pitämiään kursseja varten. Keväällä 1942 hän ehdotti yhdessä teoreettisen filosofian professorin Eino Kailan kanssa uuden sosiaalitieteellisen tiedekunnan perustamista, mikä johti valtiotieteellisen tiedekunnan perustamiseen 1944. Sotavuodet lamaannuttivat yliopiston toimintaa ja tultuaan pääministeriksi Linkomies jätti viimein myös opetustehtävät vuonna 1943.

Linkomies palasi yliopistolle vuonna 1949, kun hän sai armahduksen tultuaan tuomituksi yhtenä sotasyyllisenä. Vankila-aikanaan hän kirjoitti neljä yleistajuista teosta, joista merkittävin lienee Keisari Augustus ja Rooman perintö; jo siitäkin syystä, että Linkomies piti Augustusta suurena esikuvanaan.

Vapauduttuaan Linkomies suunnitteli tutkimusta roomalaisen elegian tyylistä sekä Kreikan ja Rooman kirjallisuuden historiasta, joita varten hänellä oli rahoitus, saatuaan neljänä vuonna tieteellisen tutkimuksen apurahan. Työt eivät kuitenkaan valmistuneet, koska poliittinen toiminta vei hänet jälleen mukanaan. Tällä kertaa kuitenkin valtakunnan politiikka sai jäädä ja Linkomiehen tarmo kohdistui tiedehallintoon. Hänestä tuli mm. Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, Tieteellisten seurain valtuuskunnan, Suomen Rooman-instituutin säätiön hallituksen ja valtuuskunnan sekä valtion humanistisen toimikunnan puheenjohtaja.

Linkomies oli jo aiemmin pyrkinyt useaan otteeseen Helsingin yliopiston rehtoriksi, mutta oli jäänyt kaikkiaan neljässä rehtorinvaalissa (1932, -35, -38, -41) toiseksi ja valittu silloisen käytännön mukaan vararehtoriksi. Tuolloin kanslerina oli toinen humanisti Hugo Suolahti ja monet kokivat, että sekä rehtori että kansleri eivät voi olla samasta tiedekunnasta, jotta yksi tiedekunta ei saa ylivaltaa yliopiston johdossa. Toisaalta Linkomies oli tuolloin hyvin aktiivinen valtakunnan politiikassa, joka vei jo suurimman osan hänen ajastaan.

Nämä esteet olivat poissa, kun Linkomies voitti syksyn 1956 vaalin ja valittiin rehtoriksi. Vuonna 1959 Linkomies valittiin uudelleen rehtoriksi ja vuonna 1962 hän voitti kanslerinvaalin. Linkomiehen rehtorikausilla yliopiston opiskelijamäärä kasvoi runsaasti ja opettajien määrä puolitoistakertaistui. Lisäksi yliopiston rakennustoiminta oli laajaa sotavuosien jäljiltä. Uudisrakennuksista näkyvin lienee Porthania, jonka Linkomies nimesi Suomen historiankirjoituksen isän Henrik Gabriel Porthanin mukaan.

Linkomies piti tärkeinä tutkijakoulutusta, yliopiston riippumattomuutta ja hyviä suhteita valtiovaltaan, asioita, jotka ovat edelleen polttavia kysymyksiä yliopistopolitiikassa.

Lähteet:

• Päiviö Tommila, Linkomies, Edwin. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 9.2.2015. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta)
• Edwin Linkomies, eduskunnan kansanedustajamatrikkeli. Viitattu 9.2.2015.
• Edwin Linkomies, Wikipedia. Viitattu 9.2.2015.