Opiskeltuaan Turun katedraalikoulussa Daniel Juslenius valmistui ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin ja kirjoittautui Turun Kuninkaalliseen Akatemiaan vuonna 1691. Vain kuukautta myöhemmin Jusleniuksen isä menehtyi, jolloin nuori ylioppilas joutui taloudellisiin vaikeuksiin.

Seuraavien vuosien aikana Juslenius toimi useiden merkkimiesten, kuten piispa David Lundin ja piispa ja akatemian varakansleri Johannes Gezelius nuoremman, poikien kotiopettajana. Tämä viivästytti toki hänen opintojaan, mutta toisaalta hän loi merkittäviin henkilöihin tärkeitä henkilökohtaisia suhteita. Juslenius työskenteli myös merimiehenä veljensä Henrikin kauppalaivalla nälkävuosien aikana 1696–1697, kunnes pystyi taas keskittymään opintoihinsa.

Jusleniuksen ensimmäinen varsinainen tieteellinen näyte oli harjoitusväitöskirja Aboa vetus et nova (Vanha ja uusi Turku), joka valmistui vuonna 1700. Maisteriksi Juslenius valmistui pro gradu -tutkielmallaan Vindiciae Fennorum (Suomalaisten puolustus), jolla ansaitsi priimusmaisterin arvon vuonna 1703.

Opettajan ura akatemiassa alkoi filosofisen tiedekunnan apulaisen viralla vuonna 1705. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen hänen johdollaan laadittu väitöskirja. Juslenius nimitettiin pyhien kielten, eli heprean ja kreikan, professoriksi vuonna 1712. Seuraavana vuonna hän joutui kuitenkin perheineen pakenemaan isoavihaa Ruotsiin.

Oleskellessaan Ruotsissa Juslenius toimi Västeråsin lukion kaunopuheisuuden, eli latinan ja runouden, lehtorina. Hän tutki entistä kiinnostuneemmin teologiaa, ja hänet vihittiin papiksi Västeråsissa vuonna 1720. Hän palasi Turkuun hoitamaan professuuriaan vasta rauhansopimuksen jälkeen vuonna 1722.

Jusleniuksen urakehitystä hidasti hänen mentorinsa Johannes Gezelius nuoremman kuolema isonvihan aikana. Uusi varakansleri Herman Witte suhtautui vastahakoisesti suomalaissyntyisten nimittämiseen akatemian virkoihin. Hänen vuokseen Juslenius valittiin paremmin palkattuun ja arvostetumpaan teologian professuuriin vasta vuonna 1727. Konsistori oli suositellut Jusleniusta virkaan jo kolme vuotta aikaisemmin. Jusleniuksen tieteelliset tulokset jäivät seitsemän vuoden professuurin aikana vaatimattomiksi, joskin hänet promovoitiin teologian tohtoriksi Uppsalassa vuonna 1732.

Juslenius valittiin Porvoon hiippakunnan piispaksi vuonna 1734. Piispana Juslenius kunnostautui useilla seurakuntien tarkastusmatkoilla sekä ortodoksien painokkailla käännytystoimilla.

Sodan puhjetessa vuonna 1741 Juslenius pakeni taas perheineen Ruotsiin, mutta tällä kertaa hän ei palannut Suomeen. Hänet nimitettiin Skaran hiippakunnan piispaksi vuonna 1744. Seuraavana vuonna Juslenius julkaisi merkittävimmän tieteellisen teoksensa, ensimmäisen varsinaisen suomen kielen sanakirjan Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Jusleniuksen viimeinen teos, Olaus (Olof) Swebeliuksen katekismuksen suomennos, ilmestyi myös vuonna 1745. Se oli käytössä monin paikoin Suomessa vielä 1800-luvun loppupuolella.

Juslenius osallistui valtiopäiville papiston edustajana vuodesta 1731 aina vuoden 1751 valtiopäiviin asti. Hän kuoli Brunnsbrossa Skaran lähellä vuonna 1752. Daniel Jusleniusta on luonnehdittu aikansa vaikutusvaltaisimmaksi ja tunnetuimmaksi kirkonmieheksi Suomessa.

 

Lähteet

• Reijo Pitkäranta, Juslenius, Daniel (1676–1752), Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 16.4.2015.
• Olof Mustelin, Daniel Juslenius, Svenskt biografiskt lexikon -verkkojulkaisu. Viitattu 16.4.2015.
• Päivi Kannisto, Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen, Jyväskylä 1997. Viitattu verkkojulkaisun 2. painokseen 16.4.2015.