Takaisin

Antti Pikkanen

Antti Lauri Jalmari Pikkanen
25.7.1991, Ypäjä

Fil. yo., kotimainen kirjallisuus, Helsingin yliopisto 2010–
Päätoimittaja, Ylioppilaslehti 2014
Toimittajana City-lehdessä 2011–2012 ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 2013–2014

Kuva: Jussi Särkilahti
Tekstit: Suvi Uotinen

Ylioppilaslehden päätoimittaja katsoo tulevaisuuteen laveasti

Antti Pikkanen aloitti Ylioppilaslehden päätoimittajana heinäkuussa 2014.

– Tässä hommassa pääsee toteuttamaan omaa näkemystään ja visiotaan, toki kohderyhmien puitteissa.

Päätoimittajana ei kovin paljoa ehdi itse kirjoittaa.

– Sitä tavallaan luopuu varsinaisesta kirjoittavan toimittajan työstä ja siirtyy hallintohimmeliksi. On budjetit ja muut. Mutta halusin myös tällaisen kokemuksen, koska halusin testata itseäni.

Tulevaisuus näyttäytyy laveana ja hyvällä tapaa silppuisena.

– Haen vain sellaisia duuneja, jotka todella kolahtavat ja joissa pääsen kehittymään.

Antti Pikkanen arvelee, että hänen tulevat työtehtävänsä voisivat liittyä jollain tapaa ideointiin. Tuleva työpaikka voisikin löytyä viestintä- ja markkinointialalta.

– Aikakauslehtitoimittajana jutut on pitänyt konkreettisesti keksiä. Tämä on siinä mielessä lähellä mainostoimistoalaa.

Pikkanen näkee, että humanisteilla olisi yritysmaailmalle paljon annettavaa.

– Humanisteilla on luovaa osaamista. Myynti-ihmiset eivät saa mitään aikaiseksi, jos heillä ei ole mitä myydä.

Ensimmäisen Antti Pikkasen päätoimittaman Ylioppilaslehden isot jutut käsittelivät Alexander Stubbia ja Kokoomusta, korvavaloyhtiö Valkeeta sekä jääkiekkoilija Noora Rätyä. Kannen kuva: Jukka Ovaskainen.​​​​
Ensimmäisen Antti Pikkasen päätoimittaman Ylioppilaslehden isot jutut käsittelivät Alexander Stubbia ja Kokoomusta, korvavaloyhtiö Valkeeta sekä jääkiekkoilija Noora Rätyä. Kannen kuva: Jukka Ovaskainen.​​​​

 

Takaisin