Kirjallisuuskriitikolle tuottaa iloa löytää uusi tähti. Näin se menee: Kriitikko saa kustantamosta kirjan, liitetiedoston tai valokopionipun vielä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta, jonka kirjoittajaa hän ei tunne.

– Kustantajat tietysti aina kehuvat omiaan, joten ne kehut eivät merkitse mitään, Antti Majander toteaa.

Hän alkaa lukea ilman mitään odotuksia. Tulee tunne, että teksti toimii, että kirjoittajalla on näkemystä ja osaamista. Kriitikko on tehnyt löydön.

– Sitten pääsee ensimmäisenä julkisuuteen hihkaisemaan, että ihastuin tähän, lukekaa ja katsokaa, käykö teille samoin. Vaikka kysymys on omasta mielipiteestä, minun kohdallani takana on ison lehden kaikupohja. Silloin tällöin käy niin, että jostain arviosta lähtee jonkinlainen aalto liikkeelle.

– Tämä on syy, miksi ylipäätään aloin lukea kirjoja ja viihtyä niiden parissa. Se, että saa uusia kokemuksia ja näkemyksiä, sen varassa jaksaa ikävätkin hommat. Se on vilpitön ilo ja tämän työn ydin. Jos ei sitä ole kokenut useampaan vuoteen, on toimittajassa itsessään vika.