Takaisin

Anni Sinnemäki

Anni Milja Maaria Sinnemäki
20.7.1973, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 2001 (venäjän kirjallisuus ja filosofia), Helsingin yliopisto

Apulaiskaupunginjohtaja (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Helsingin kaupunki, 14.1.2015–
Työministeri ja Vihreiden puheenjohtaja 2009–2011
Kansanedustajana vuosina 1999–2015

Kirjoittanut sanoituksia Ultra Bra -yhtyeelle sekä runokirjat Sokeana hetkenä ja Aleksis Kiven katu.

Kuva: Helsingin kaupunki
Tekstit: Suvi Uotinen

Pysähtymisen hetkiä

Anni Sinnemäen suosikkipaikka Helsingissä on Suomenlinna.

– Se on ihan lähellä mutta samalla vähän ulkopuolella.

Ensi keväänä avautuvat yleisölle myös Suomenlinnan lähisaaret Vallisaari ja Kuninkaansaari.

– Ne ovat kuin Suomenlinnan villit pikkusisarukset. Siellä on umpeenkasvaneita tervaleppämetsikköjä ja kaikki vielä vähän sekavaa.

Parasta Helsingissä ovat Sinnemäen mielestä niin ikään kahvilat, erityisesti Akateemisen kirjakaupan Cafe Aalto ja Senaatintorin laidan Cafe Engel.

– Olen käynyt niissä tosi kauan. Nykyisin kun on paljon töitä ja pieni lapsi, en niin usein ehdi, mutta ne edustavat minulle pysähtymisen hetkiä. Saa olla samaan aikaan omassa rauhassa ja ihmisten ja elämän ympärillä.

Anni Sinnemäen työhuoneen ikkunasta näkyy kauppatorille, jolta Suomenlinnan lautat lähtevät. Sinnemäki otti kuvan aamupäivän valosta 28. lokakuuta.

 

Takaisin