Filosofian kandidaatti 1948, lisensiaatti 1956, tohtori 1957, Helsingin yliopisto
Kirjallisuudenhistorian dosentti 1957–1966
Toimitussihteeri 1949–1950, Näköala
Kustannusvirkailija 1948–1956, Werner Söderström Oy
Päätoimittaja 1963–1964, toimituskunnan jäsen 1965–1968, Valvoja
Kulttuuritoimittaja 1957–1961, kulttuuriosaston päällikkö 1965–1966, Uusi Suomi
Vanhempi tutkija 1962–1964, Valtion humanistinen toimikunta Estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden assistentti 1959–1960, henkilökohtainen ylimääräinen professori 1967–1968, kotimaisen kirjallisuuden professori 1968–1985, Helsingin yliopisto
Hallituksen jäsen 1946, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)
Hallituksen jäsen 1947–1948, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
Hallituksen jäsen 1968 -, varapuheenjohtaja 1973–1980, kirjallisuusvaliokunnan puheenjohtaja 1980, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
Jäsen 1968–1977, Suomen kulttuurirahaston hallintoneuvosto
Jäsen 1974 -, Suomalainen tiedeakatemia
Tuotanto: Suomen kansanrunouden tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa. 1956 (väitöskirja) Elämän meri. 1961 Viimeiset romantikot. 1962 Pohjoisen Suomen kuvaajia teoksessa Suomen kirjallisuus V. 1965 Suomalaista proosaa Lehtosesta Sillanpäähän. 1966 Tunnuskuvia: Suomen ja Venäjän kirjallisen realismin kosketuskohtia. 1968 Lumituisku - venäläinen aihelma. 1970 Orfeus nukkuu. 1980
Kuva: SKS Teksti: Tiia Niemelä
Kulttuurikirjoittaja
Annamari Sarajaksen vaikutus suomalaisen lehdistön kulttuuriosastojen kehitykseen on ollut merkittävä. Hän oli opiskeluaikoinaan heti sotien jälkeen aktiivisesti mukana ylioppilasliikkeessä, hän kuului muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen vuonna 1946 ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen ja sen ulkomaanvaliokuntaan toimikaudella 1947–48. Hän toimitti myös Ylioppilaslehteä. Lehden kulttuurinen linja henkilöityi 1940-luvulla Sarjakseen, puhuttiin ”Annamarin salongista”. Hän loi lehden kulttuurisivuista nuorten, lupaavien kirjoittajien forumin. Sarajaksen houkuttelemina Ylioppilaslehteen kirjoittivat muun muassa Eino S. Repo, Kai Laitinen, Tuomas Anhava, Kyllikki Wehanen(myöh. Villa) ja Jouko Tyyri.
Ennen tohtoriksi valmistumistaan hän toimi kustannustoimittajana WSOY:lla, jossa hän luki ensimmäisenä monien sukupolvensa etevimpien kirjailijoiden, kuten Paavo Haavikon ja Eeva Joenpellon, tekstejä.
Sarajas siirtyi tohtoriksi väiteltyään kulttuuritoimittajaksi Uuteen Suomeen. Hän kehitti lehden kirjallisuus- ja taidepalstoista ruotsalaisten ja anglosaksisten esikuvien mukaisesti Suomen ensimmäisen kulttuuriosaston, joka toi esiin taiteen ja kulttuurin korkeatasoisimmat ilmiöt meillä ja muualla. Uuden Suomen kulttuuriosasto näytti esimerkkiä muille Suomen sanomalehdille.
Sarajas käsitteli jo toimittajana sekä myöhemmin professorina kulttuuria kokonaisuutena. Vaikka hän toimikin 1960-luvun ensimmäisen puolen kokoomuksen äänenkannattajana tunnetussa Uudessa Suomessa kulttuuritoimittajana ja lopulta koko kulttuuritoimituksen päällikkönä, hän ei rajannut käsittelemiään ilmiöitä politiikan mukaan. Sarajas ei kuulunut radikaaleimpiin modernisteihin, mutta puolusti silti uutta runoutta. Hän sai toiminnastaan kritiikkiäkin Uuden Suomen johtokunnan jäseneltä ja kulttuuriauktoriteetilta V.A. Koskenniemeltä, jonka mukaan Sarajas suosi ”sekavaa, vasemmistolaisvoittoista” runoutta. Sarajas vastasi, ettei sanomalehden kulttuuriosasto ollut mikään ”oman äänen kannattaja” vaan ”informaation levittäjä ja päiväkohtaisten tapahtumien selostaja”. Kulttuurin kentällä radikaali yhteiskunnallisuus oli iso asia 1960-luvulla, joten siitä kirjoitettiin.
Koska Sarajas itse ei kuitenkaan ollut mikään radikaali, hän kuitenkin ajautui lopulta törmäyskurssille toimituksensa nuorten, radikaalien toimittajien kanssa. Hänen siirryttyään yliopistolle kulttuuriosaston kriisiä kutsuttiin selvittelemään Uuden Suomen luottotoimittajiin jo 1930-luvulta kuulunut Salama Hirvonen.
Suuren konsistorin jäseniä kahvitilaisuudessa kulttuurimaantieteen professori Kalevi Rikkisen ja analyyttisen kemian professori Osmo Mäkitien virkaanastujaisten jälkeen 30.1.1973. Henkilöt vasemmalta: Stig Jaatinen, Annamari Sarajas, Kimmo Mustakallio ja Lauri af Heurlin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Filosofian kandidaatti 1948, lisensiaatti 1956, tohtori 1957, Helsingin yliopisto
Kirjallisuudenhistorian dosentti 1957–1966
Toimitussihteeri 1949–1950, Näköala
Kustannusvirkailija 1948–1956, Werner Söderström Oy
Päätoimittaja 1963–1964, toimituskunnan jäsen 1965–1968, Valvoja
Kulttuuritoimittaja 1957–1961, kulttuuriosaston päällikkö 1965–1966, Uusi Suomi
Vanhempi tutkija 1962–1964, Valtion humanistinen toimikunta Estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden assistentti 1959–1960, henkilökohtainen ylimääräinen professori 1967–1968, kotimaisen kirjallisuuden professori 1968–1985, Helsingin yliopisto
Hallituksen jäsen 1946, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)
Hallituksen jäsen 1947–1948, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
Hallituksen jäsen 1968 -, varapuheenjohtaja 1973–1980, kirjallisuusvaliokunnan puheenjohtaja 1980, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
Jäsen 1968–1977, Suomen kulttuurirahaston hallintoneuvosto
Jäsen 1974 -, Suomalainen tiedeakatemia
Tuotanto: Suomen kansanrunouden tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa. 1956 (väitöskirja) Elämän meri. 1961 Viimeiset romantikot. 1962 Pohjoisen Suomen kuvaajia teoksessa Suomen kirjallisuus V. 1965 Suomalaista proosaa Lehtosesta Sillanpäähän. 1966 Tunnuskuvia: Suomen ja Venäjän kirjallisen realismin kosketuskohtia. 1968 Lumituisku - venäläinen aihelma. 1970 Orfeus nukkuu. 1980
