Takaisin

Anna Baijars

Anna Kristina Baijars
27.9.1966, Helsinki

Filosofian maisteri 1994 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto
Pienyrittäjätutkinto 1994, Helsingin kauppakorkeakoulun pienyrittäjäkeskus

Kustannusjohtaja, Gummerus, 2013-
Toimitusjohtaja, WSOY, 2009–2011
Kustannusjohtaja, WSOY, 2008–2009
Kustannusjohtaja, Gummerus, 2005–2008
Kustannuspäällikkö, Gummerus, 2000–2004
Toimituspäällikkö, Gummerus 1996–1999
Projektisihteeri, Suomen kirjailijaliitto, 1994–1996
Uskonnon opettaja, Roihuvuoren yläaste, 1991–1992
Kuvaussihteeri, Yleisradio, 1988–1990

Kuva: Marek Sabogal
Tekstit: Anna Baijars (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Haaveeni

Haaveilen siitä, että Suomessa havahduttaisiin siihen, että koko pienen maamme identiteetti lepää kulttuurin varassa. Meitä ei olisi ilman tulisieluisia suomalaisia kirjailijoita, taiteilijoita ja muusikoita, eikä omaa taidetta ja tiedettä olisi syntynyt ilman afäärifennomaanien ponnistuksia suomalaisen kulttuurin taloudellisten edellytysten luomiseksi.

Suomi täyttää pian 100 vuotta, ja tuntuu kuin kaikki tuo olisi unohtunut. Meillä ei ole minkä varassa ponnistella, jos meillä ei ole omaa vahvaa kulttuuria ja sivistystä. Siksi haaveilen kulttuuripolitiikasta, joka luo edellytyksiä älyn säkenöinnille. Se on konkretiaa: kirjan ja lehdistön arvonlisäverotuksen ja hinnoittelun uudelleenarviointia, apurahajärjestelmien päivittämistä, aitoa kulttuuritahtoa, arvokeskustelua ja maailmankuvaa, jossa kulttuurin moninaisuus on yhtä arvokasta kuin ruoka ja juoma. Ei yhtä ilman toista.

Anna Baijars kirjan päällä Pariisissa. Kuva: Raoul Björkenheim.​
Anna Baijars kirjan päällä Pariisissa. Kuva: Raoul Björkenheim.​

 

Takaisin