Parhaat muistoni Helsingin yliopistossa liittyvät opintojen aloittamiseen ja sen tuottamaan transformatiiviseen kokemukseen. Minua alettiin hetkessä kohdella aikuisena, jolla oli kiinnostavaa sanottavaa, joka saattoi saada aikaiseksi jotain kiinnostavaa ja joka oli kiinnostava ihmisenä. Oli helppo päästä osaksi yhteisöä ja muodostaa ihmisten kanssa merkityksellisiä suhteita. Siihen liittyi myös aito kiinnostus itse oppiaineeseen johon kuitenkin sekoittui leikillisyyttä: pelleilyä käsitteillä, luennoitsijoiden ja muiden opiskelijoiden havainnointia, teorioiden soveltamista vähän outoihin asioihin. Ja sitten tietenkin keskustelua musiikista, elokuvista, kirjoista, politiikasta ja elämän suurista kysymyksistä.

Sain kehittyä loistavien ihmisten keskellä ja ylittää rajojani sekä seminaarikeskusteluissa, esseiden kirjoittamisessa että järjestötoiminnassa. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen päädyin porukkaan, joka perusti ympäristöjärjestö Dodon. Sen jälkeen seurannutta reilun 10 vuoden aktiivista vapaaehtoistyötä pidän toisena korkeakoulunani. Nämä porukat tekivät minusta sen ihmisen, joka nyt olen. Niitä tuskin olisin löytänyt muuten kuin yliopiston kautta.