Takaisin

Áile Aikio

Áile Ingá Aikio
8.6.1979, Utsjoki

Filosofian maisteri (kansatiede) 2012, Helsingin yliopisto

Amanuenssi 2005- (virkavapaalla syksystä 2013), Saamelaismuseo Siida
Toimittaja 2013–2015, Yle Sápmi

Kuva: A. Aikio
Tekstit: Áile Aikio ja Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta

Halusin opiskella nimenomaan Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopistossa minuun vetosi sen monipuolisuus, niin opintojen kuin muunkin tarjonnan puolesta. Mutta silti opiskelu Helsingissä, etelässä kuten me sanomme, oli minulle vain väliaikainen ja pakollinen poissaolo kotoa. Tiesin alusta alkaen palaavani takaisin pohjoiseen, kotiin Sápmiin, Saamenmaalle.

Saamenmaalla on saamelaisen juuret ja siellä sielu lepää. Saamenmaa tarvitsi minua. Koko opiskeluni tavoite oli kerätä niitä tietoja ja taitoja, joita kotona Saamenmaalla en voinut saada, mutta joita tarvitsisin työskentelyyn saamelaisen kulttuurin parissa. Huolimatta vierailuni väliaikaisuudesta opin rakastamaan opiskelukaupunkiani Helsinkiä, sen kivettyjä katuja, raitiovaunujen hajua ja yliopiston historiallisia saleja.

Katson olleeni onnekas opiskelija, sillä pääsin suorittamaan kaikki opintoni Helsingin keskustassa, yliopiston vanhoissa rakennuksissa. Minun yliopistoni on päärakennus Senaatintorin laidalla sekä laitokset Kruununhaassa. Yliopiston päärakennuksessa istuin tenttimässä lukemattomia (ja lukemiani) kirjoja ja sen epäergonomisissa saleissa kuuntelin luentoja. Enimmäkseen klassista arkeologiaa, joka sopi erityisen hyvin antiikin patsaiden keskelle vanhalle puolelle. Vaikkakaan ko. opinnoista ei koskaan ollut suuresti hyötyä muuten kuin loputtomien anekdoottien lähteenä. Läpi opiskeluajan tunsin ylpeyttä siitä, että sain opiskella siellä missä yliopisto-opintojen oli alun perin suunniteltukin sijaitsevan eli Helsingissä.

Itse yliopiston lisäksi minun opiskeluaikani on erottamattomasti sidottu osakuntatoimintaan. Olen kolmannessa polvessa Wiipurilaisen osakunnan jäsen. Osakunta oli minulle keskeinen asia läpi opiskeluajan. Osakunnasta sain tärkeät ystäväni, opiskelija-asunnon ja iloa, juhlia ja laulua. Osakunta sitoi minut osaksi civisten ketjua, joka lähtee 1650-luvulta ja sain tuntea olevani osa ryhmää. Minuun vetosi jopa osakuntien akateeminen pönötys sääntöineen, pöytäjuhlineen ja öljymaalauksista paheksuvasti mulkoilevine inspehtoreineen. Ja jälkeenpäin katsottuna osakuntatoiminnasta on ollut paljon hyötyä verkottumisena eri alojen kanssa, mutta myös sosiaalisena harjoittelukenttänä. Osakuntataustasta on hyötyä yllättävissä tilanteissa, sen olen päässyt huomaamaan.

Wiipurilaisen osakunnan vuosijuhla maaliskuussa 2002. Kuva: Wiipurilainen osakunta.​
Wiipurilaisen osakunnan vuosijuhla maaliskuussa 2002. Kuva: Wiipurilainen osakunta.​

 

Takaisin